Googlen kuvausauto ei koskaan saapunut Färsaarille – pettyneet asukkaat laittoivat lampaat kuvaushommiin

Tanskalle kuuvilla Färsaarilla ei jääty odottelemaan Googlen saapumista, vaan otettiin ohjeet omiin käsiin – tai oikeastaan lampaiden.

Pohjois-Atlantilla sijaitsevien Färsaarten vaikeakulkuiset tiet ovat odottaneet Googlen saapumista, jotta reiteistä saataisiin vihdoin realistisia karttakuvia. Kun autoja ei kuitenkaan näkynyt, kehittivät asukkaat oman kuvauskalustonsa.

Färsaarten asukkaat kyllästyivät odottamaan Googlen Street View -autojen saapumista ja asettivat omatoimisesti kamerat saarella asustavien lampaiden selkiin. Sheep View 360 -nimellä kulkeva projekti tallettaa nyt karttakuvaa.

Lampaiden ottamat kuvat ladataan sitten Googlen Street View -näkymään.

– Täällä Färsaarilla meidän on toimittava itse, kommentoi asukas Durita Dahl Adreassen The Guardianille.

– Tietäen olevamme niin pieniä ja Googlen niin iso meistä tuntui, että meidän oli toimittava juuri näin.

Färsaarilla asuu noin 50 000 ihmistä ja 80 000 lammasta.

Visit Faroe Islands on julkaissut Youtubessa myös videon saaren maisemista.


Lähteet: The Guardian, Caters News

Lue myös:

    Uusimmat