FT: Boris Rotenberg on joutumassa EU:n pakotelistalle – Putinin lähipiiriin kuuluvalla miehellä on Suomen kansalaisuus
Euroopan unioni on aikeissa lisätä miljardööri Boris Rotenbergin pakotelistalleen. Asiasta kertoo Financial Times.
Venäläisoligarkki on yksi Venäjän presidentti Vladimir Putinin lähimmistä liikekumppaneista. Boris Rotenbergilla on Suomen kansalaisuus.
EU:n pakotelistalle ovat joutumassa myös muun muassa Sperbankin johtoon kuuluva German Gref, miljardööri Oleg Deripaska ja Ozon-verkkokaupan johtaja Aleksander Šulgin.
Myös Putinin tyttäret Marija Putina ja Katerina Tihonova ovat joutumassa pakotelistalle. Lista ei ole vielä lopullinen, ja se voi vielä muuttua ennen voimaantuloa.
Mikäli pakotelista hyväksytään, sille asetettujen varat jäädytetään, eivätkä he voi matkustaa EU:n alueella.
Boris Rotenbergin veli, Arkadi Rotenberg, on asetettu pakotelistalle jo aiemmin.
Uusimmat
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
00:01
Kysely: Suomalaisten epäluottamus poliitikkoja kohtaan lisääntynyt
-
23:54
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:50
Leijonia jätettiin lisää – tällaiset asemat Suomella on nyt
-
23:16
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
23:09
Aftonbladet: Kuumailmapallo-onnettomuus Ruotsissa
-
22:54
Tass: Toisen maailmansodan aikaiset ammukset räjähtivät sotilasakatemiassa Pietarissa – moni saanut vammoja
-
22:27
Ukraina sallii taas ulkomailla asuvien taisteluikäisten ukrainalaismiesten uusia passinsa
-
22:02
Harvinainen yhteiskuva! Céline Dion lapsineen samassa otoksessa Mick Jaggerin kanssa
-
21:51
Mies tunkeutui Nancy Pelosin kotiin: Sai kovan rangaistuksen
-
21:36
Historioitsija Ukrainan merkityksestä: "Ihmiset ovat tienneet sen 2 500 vuoden ajan"
-
21:19
Sebastien Ogier jyrähti MM-sarjan kohuasetelmasta: "Tämä on selvästi väärin"
-
21:14
Tekoäly laitettiin katsomaan Frendejä ja Rillit huurussa -sarjaa: Näin siinä kävi
-
21:03
Tehtävistään kovien syytösten saattelemana eronneen Miss USA:n tilalle kruunattiin uusi missi
-
20:48
MTV Uutiset Tukholmassa: Video näyttää, kuinka Friends Arena muuttui todelliseksi "hornankattilaksi"
-
Lataa lisää