Turvatyynyt ovat pelastaneet vuosien varrella lukuisia ihmishenkiä. Tätä nykyään lähes itsestäänselvyytenä pidettävää turvavarustetta kehitetään jatkuvasti.
Ford esittelee Mustangin myötä uuden hansikaslokeron kanteen sijoitetun polviturvatyynyn. Uusi turvatyyny on kankaan sijasta valmistettu ruiskuvalutekniikalla muovista ja se sijaitsee hansikaslokeron oven sisä- ja ulkopinnan välissä. Uusi tyyny on 65 prosenttia perinteistä tyynyä kevyempi, mutta suojaa vastaavalla tavalla. Onnettomuuden sattuessa tyyny täyttyy 20 millisekunnissa suojaamaan matkustajan jalkoja. Uutta turvatyynytekniikkaa varten Ford on hakenut 23 patenttia.
– Tämä on uudenlainen tapa ajatella turvatyynyjä. Palasimme suunnittelupöydän ääreen ja kävimme vuoden aikana läpi satoja prototyyppejä onnistuaksemme täydellisesti, kertoo Fordilla turvajärjestelmistä vastaava Sean West.
– Se oli vaivan arvoista. Tämän mallin ansiosta pystyimme yhdistämään kahden erillisen osan toiminnot yhteen, jolloin saimme enemmän tilaa sekä vähensimme painoa ja käytettävien osien määrää. Se mahdollisti myös kojelaudan siirtämisen eteenpäin, jotta etupenkin matkustajalla olisi enemmän tilaa.
Ensimmäistä kertaa Eurooppaan tuotavassa uudessa Mustangissa on vakiovarusteena kahdeksan turvatyynyä. Se on palkittu Pohjois-Amerikassa parhaalla mahdollisella turvallisuusstandardilla.
Uudet Mustangit tulevat Suomessakin tarjolle coupé ja convertible -malleina, ja hinnat alkavat 55 612 eurosta.
Lue myös tämä herkku:
Legendaarisen ponin tarina – tämä auto on päätynyt tuhansia kertoja elokuviin
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää