Mainos

Finnair peruu tukilakon vuoksi seitsemän paluulentoa huomenna

3:21
MTV Uutiset Live aiemmin: Postin erikoisjärjestely tyssäsi Medialiittoon – Onko Posti Medialiiton panttivanki, toimitusjohtaja Jukka Holmberg?

Finnair peruu seitsemän kaukolentoa huomenna Postin työkiistaan liittyvän tukilakon vuoksi, lentoyhtiö kertoo.

Kyse on paluulennoista sellaisille lennoille, jotka eivät maanantaina päässeet lähtemään matkaan Ilmailualan unionin (IAU) tukilakon vuoksi. Lentojen oli tarkoitus lähteä San Franciscosta, Tokio-Naritasta, Hongkongista, Shanghaista, Soulista, Pekingistä ja Bangkokista, ja saapua Helsinkiin.

Finnairin viestinnästä kerrotaan, että yhtiö pyrkii reitittämään uudelleen matkustajat, joihin peruuntumiset vaikuttavat. Yhtiö on yhteydessä matkustajiin tekstiviestillä tai sähköpostilla. Vaihtoehtoina on myös vaihtaa toiseen Finnairin tai Norran liikennöimään lentoon 1. joulukuuta asti tai hakea hyvitystä käyttämättömästä lipusta.

Finnair perui sunnuntailta ja maanantailta yli 250 lentoa IAU:n tukilakon vuoksi. Lisäksi maanantaina Lufthansa perui kolme vuoroa sekä Turkish Airlines ja Qatar Airways kumpikin yhden.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja