Fernando Alonso kyllästyi valheeseen: oikoi klassikoksi noussutta tarinaa – "Hän ei jostain syystä pystynyt lopettamaan itkemistä"

Fernando Alonso on selvittänyt taustoja hänestä 2012 Brasilian GP:ssä otetusta kuvasta ja siihen liittyvästä tarinasta, jotka ovat jääneet elämään varsinkin sosiaalisessa mediassa. 

Tuolloin Ferrarilla ajanut Alonso hävisi MM-taiston erittäin niukasti Red Bullin Sebastian Vettelille Interlagosin radalla. Kauden viimeisen kisan jälkeen kuvaajat nappasivat otoksen (alla) varikkosuoralla tuimasti tuijottavasta Alonsosta. 

Kuva ilmestyy edelleen aika ajoin sosiaaliseen mediaan. Alonson uskottiin olleen shokissa tappiosta, mutta nyt espanjalainen on "oikonut hänen urastaan kerrottuja valheita" ja paljastanut myös kyseisen ilmeensä todellisen syyn. 

– Nousin autostani ja katsoin Felipea (tallitoveri Massa), sillä hän ei jostain syystä pystynyt lopettamaan itkemistä. Hän oli vaimonsa ja mekaanikkojen kanssa, joten odotin vain varmistaakseen, että hän on kunnossa, Alonso kommentoi F1 Racing -lehdelle. 

– Tarinan mukaan olin shokissa tai surullinen. En kuitenkaan välittänyt (tappiosta) niin paljon. Halusin antaa Felipelle halauksen. 

Alonso jäi tuolloin uransa kolmannesta MM-tittelistä kolmen pisteen päähän. Hän pääsi Ferrarilla lähelle maailmanmestaruutta myös vuonna 2010 – silloin Vettel oli parempi neljän pisteen turvin.  

Lähde: planetf1.com

Lue myös:

    Uusimmat