Fed jatkoi Trumpin uhmaamista ja piti ohjauskorot ennallaan

Fed laski ohjauskorkoa viimeksi joulukuussa.MTV3/ AP
Julkaistu 30.07.2025 21:33(Päivitetty 30.07.2025 23:03)

MTV UUTISET – STT

Kaksi keskuspankin komitean jäsentä antoi eriävän mielipiteen.

Yhdysvaltain keskuspankki Fed ilmoitti keskiviikkona pitävänsä ohjauskorkonsa ennallaan 4,25–4,5 prosentin vaihteluvälissä.

Fedin mukaan talousnäkymät ovat kuitenkin edelleen epävarmat. Myös inflaatio on Fedin mukaan yhä melko korkealla.

Fed arvioi, että Yhdysvaltain työttömyysaste pysyy alhaisena ja työmarkkinatilanne vakaana.

Kaksi keskuspankin korosta päättävän avomarkkinakomitean jäsentä antoi eriävän mielipiteen. Michelle Bowman ja Christopher Waller olivat viestineet jo aiemmin olevansa avoimia ohjauskoron laskemiselle.

Kyseessä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 1993, kun kaksi komitean edustajaa on esittänyt eriävän mielipiteen samaan päätökseen.

Fed laski ohjauskorkoa viimeksi joulukuussa.

Powell: Keskuspankki palvellut yleisöä hyvin

Presidentti Donald Trump on painostanut keskuspankkia laskemaan korkoa. Presidentti on jopa haukkunut pääjohtaja Jerome Powellia typeräksi ja hidasliikkeiseksi.

Powell taas sanoi keskuspankin palvelleen yleisöä hyvin Trumpin painostuksesta ja uhkailusta huolimatta.

– Uskon, että itsenäisen keskuspankin perustaminen on ollut institutionaalinen järjestely, joka on palvellut yleisöä hyvin, hän sanoi toimittajille korkopäätöksen julkistamisen jälkeen.

Powellin mukaan itsenäinen keskuspankki mahdollistaa sen, että vaikeita päätöksiä ei tehdä poliittisista syistä, vaan dataan, riskeihin ja näkymiin pohjaten.

Powellin mukaan Fed on luottavainen, että Trumpin asettamien tuontitullien vaikutuksista talouteen voidaan oppia lisää ennen kuin ohjuskorkoja lähdetään laskemaan.

Tuoreimmat aiheesta

Donald Trump