Mainos

Facebookin kameraan uutta – pian voit piirtää täydennetyssä todellisuudessa

Facebook-sovelluksen kamera on saamassa jälleen uuden kikan Snapchatin päänmenoksi. 3D-piirtämiseksi tituleerattu ominaisuus päästää käyttäjät vetelemään viivoja täydennetyssä todellisuudessa älypuhelintensa avulla, uutisoi TechCrunch.

Tulevaisuudessa useita erilaisia maaleja, pensseleitä ja väriruiskuja sisältävä ominaisuus mahdollistaa yksinkertaisen piirustelun todellisen maailman esineisiin ja esimerkiksi talojen seiniin, älypuhelimen näytöllä tietenkin. Kun puhelinta sitten liikuttaa, pysyvät piirrokset jotakuinkin paikoillaan, kuten Facebookin julkaisemalta videolta nähdään.

”Halusimme tarjota ihmisille mahdollisimman helpon tavan olla luovia täydennetyn todellisuuden avulla ja piirtää ympäröivään maailmaan”, kommentoi Facebook Cameran kehitysvastaava John Barnett.

Facebookin käyttämä teknologia osaa tunnistaa esimerkiksi auton tai postilaatikon koon ja mittasuhteet, joiden pohjalta se luo 3D-mallin, jota voi sitten töhriä ja koristella haluamallaan tavalla. Piirtäminen on toki mahdollista myös suoraan ilmaan, ja yhtiön tavoitteena on näin saada myös nuoret innostumaan täydennetystä todellisuudesta ”virtuaalisten graffitien” avulla.

Lisäksi Facebook kertoi kamerasovelluksensa saavan tuen Instagramista tutulle GIF-editorille, Boomerangille. Tämä ominaisuus lisätään sovellukseen päivityksenä piakkoin, mutta 3D-piirtelyn julkaisuajankohtaa ei toistaiseksi tiedetä.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.