Vuosina 1973–1982 kaikkiaan 105 F1-osakilpailuun osallistunut Jochen Mass saavutti urallaan kahdeksan palkintokorokesijoitusta ja yhden GP-voiton, mutta parhaiten hänet muistetaan kahdesta vakavasta onnettomuudesta, joista toinen oli äärimmäisen traaginen.
Mass debytoi ykkösissä vuoden 1973 Britannian GP:ssä, jonka ensimmäisellä kierroksella sattui yhdeksän kuljettajan keskeytykseen johtanut joukkokolari. Surtees tallissa ajanut 27-vuotias Mass oli yksi keskeyttäjistä.
– Ajattelin silloin, että jos F1 on tällaista, se on paskaa enkä pidä siitä, Mass muistelee Tom Clarksonin haastattelussa Beyond the Grid -podcastin tuoreessa jaksossa.
Ei Massin F1-ura lopulta ihan pelkkiä kolareita ja keskeytyksiä ollut. Paljon ei toki puuttunut.
Jos hänen uransa alkoi kolarilla, se päättyi vielä huomattavasti kovempaan tärskyyn vuoden 1982 Ranskan GP:ssä Le Castellet’n radalla. Toisena osapuolena oli Arrows-tallin Mauro Baldi.
– Hän asetti eturenkaansa minun oikean puolen renkaiden väliin. Pyörähdin ulos radalta 288 kilometrin tuntivauhdista, March-tallissa tuolloin ajanut Mass kertaa.
Massin auto paiskautui verkkoaitojen läpi katsomoalueelle ja iskeytyi turvakaiteeseen.
– Se oli kilpailun 10. kierros, joten tankki oli täynnä polttoainetta. Lensin ilmassa, ja auto pyöri ympäri. Osuessaan ensimmäisen kerran asfalttiin auto syttyi palamaan. Sain osumia päähän, ja kypärä hajosi. Onneksi olin oikein päin, sillä jos olisin ollut toisin päin, pääni olisi irronnut osuessaan betoniin. Turvanani ei ollut enää mitään siinä vaiheessa.
– En päässyt autosta ulos. Tulipalo saatiin sammutettua vaahtosammuttimella, joka oli onneksi lähistöllä. Vaimoni istui kotona tv:n ääressä ja kuunteli selostajaa, joka sanoi: ”Se siitä, hän on kuollut. Tuosta ei voi selvitä.”
Mutta Mass selvisi. Ajohaalari oli tummunut tulipalon vuoksi, ja hämmästyttävää kyllä, hänellä ei ollut minkäänlaisia vammoja. Mass heilutti kättään, jotta kaikki tiesivät hänen olevan kunnossa.
– Kun lensin ilmassa, koin sen, että elämäni vilistää hidastettuna silmissäni. Se oli kaunista. Kuulostaa naurettavalta, mutta se oli kaunista. Samalla tunsin, että joku osoitti minua ylhäältä. Koin, että olisi aika lopettaa F1:sä. March-talli ei ollut kovin hyvä, joten ei ollut järkeä jatkaa. Ja se olikin siinä. Lopetin F1-urani.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Pelkästään oma ulosajo ei kuitenkaan olisi riittänyt vakuuttamaan Massia asiasta. Kaiken taustalla vaikutti se, mitä hän oli kokenut kaksi ja puoli kuukautta aiemmin Belgian GP:ssä Zolderissa.
Mass oli se kuljettaja, jonka autoon rakastettu Gilles Villeneuve törmäsi Ferrarillaan aika-ajojen loppuhetkillä Terlamenbocht-mutkaa lähestyessään – traagisin seurauksin.
– Katsoin peileihin, ja näin auton tulevan takaa. Siirryin oikealle, ja tarjosin hänelle nopeamman, normaalin ajolinjan. Mutta Gilles olikin jo oikealla. Hän osui kevyesti takarenkaisiini ja lensi sitten ylitseni. Ajattelin vain, että voi ei. Se kaikki tapahtui aivan vieressäni. Näin, miten hän lensi ulos autostaan ja paiskautui radan poikki verkkoaitaan.
Mass pysäköi oman autonsa radanvarteen ja juoksi elottoman Villeneuven luokse.
– Näin hänen suuret silmänsä. Se oli järkyttävää. Se oli kerta kaikkiaan järkyttävää.
– Mietin vain, mitä muuta olisin voinut tehdä. En tuntenut niinkään syyllisyyttä. Ajattelin, että miksi ottaa sellaisia riskejä, jonka hän otti, ja niin kaikki muutkin sanoivat. Gilles ei kestänyt sitä, että tallikaveri Didier Pironi oli häntä nopeampi.
Onnettomuudesta huolimatta Belgian GP ajettiin seuraavana päivänä normaalisti, ja Mass oli muiden mukana lähtöruudukossa.
– Moottorini hajosi täysin samassa paikassa, jossa onnettomuus tapahtui. Se oli ironista. Istuin siinä ja katsoin niitä kaikkia jälkiä. Se oli todella outoa, ja tuntui kauhealta. Mutta se oli kisaonnettomuus, ja sitä pitää katsoa sellaisena.
Mass kertoo tunteneensa hyvin Villeneuven ja tämän perheen. He viettivät usein aikaa yhdessä Monacossa.
– Pidin hänestä kovasti.
Kuolema oli takavuosina F1-radoilla alati läsnä, mutta Mass alkoi ymmärtää kilpa-autoilun vaaroja vasta Villeneuven poismenon myötä.
– Jos sitä ei olisi tapahtunut, ehkä olisin jatkanut ajamista vielä Ranskan GP:nssä sattuneen oman onnettomuuteni jälkeen.
Vaikka ura F1:ssä päättyi, Mass ajoi kilpaa vielä vuosia muissa luokissa. Viimeiseen Le Mans -kilpailuunsa hän osallistui niinkin myöhään kuin 1995.
– Ajoin F1:ssä huonossa tallissa, ja kun ei voi voittaa tai saada pisteitä eikä ole toivoa paremmasta, se ei ole sen arvoista. Riskit ovat liian suuret. Minulla oli onnettomuudessani niin paljon onnea, liikaakin, etten voinut luottaa vain siihen.
Kuvaavaa kyllä, myös Massin F1-uran onnellisinta hetkeä, sitä ainoaa GP-voittoa, varjosti tragedia. Hän voitti vuoden 1975 Espanjan GP:n, kun kilpailua johtaneen Rolf Stommelenin auto osui turva-aitoihin, roihahti liekkeihin ja lensi katsomoon.
Neljä katsojaa kuoli ja 12 loukkaantui. Stommelen kärsi vakavat vammat ja joutui teho-osastolle, mutta palasi vielä F1-auton rattiin. Kilpailu keskeytettiin välittömästi onnettomuuden jälkeen, ja Mass julistettiin voittajaksi.