Yhdysvaltojen entinen Suomen-suurlähettiläs Bruce Oreck voitti tiistaina kotinsa verhoja koskeneen riidan Helsingin hovioikeudessa.
Hovioikeus antoi tänään päätöksensä irtaimen kauppaan liittyvässä riidassa. Tapaus päättyi Oreckin voittoon, koska hovioikeus piti Helsingin käräjäoikeuden aiemmin antaman päätöksen voimassa eikä myöntänyt verhot toimittaneelle yritykselle jatkokäsittelylupaa.
Käräjäoikeus määräsi viime syyskuussa verhot toimittaneen yrityksen korvaamaan Oreckille yli 13 300 euroa korkoineen. Lisäksi yritys määrättiin maksamaan vahingonkorvausta yli 4 000 euroa ja Oreckin oikeudenkäyntikulut 37 600 euroa omien oikeudenkäyntikulujen lisäksi.
Verhot naksui ja nyki
Bruce Oreck tilasi yksityisasuntoonsa syksyllä 2014 yritykseltä moottorikäyttöiset ja kauko-ohjattavat verhot. Oreck maksoi verhoista ja niiden asennuksista yhteensä yli 19 000 euroa.
Oreckin mukaan verhoissa ja niiden asennuksessa oli kuitenkin niin olennaisia virheitä, että hänellä oli oikeus purkaa sopimus. Verhoissa esiintyi nykimistä, naksumista ja ääniä, jotka eivät kuuluneet niihin.
Tuote ja palvelus eivät vastanneet sovittua eivätkä tuotteet toimineet kuten niiden piti. Oreckin mukaan yritys ei edes toimittanut hänelle alkuperäisiä tehdasvalmisteisia verhoja, vaan itse tekemiään virityksiä, joihin oli jälkikäteen yritetty asentaa moottorit.
Ammattitaidoton asennus
Oreckin mukaan rakennelmat eivät toimineet asianmukaisesti eikä maahantuoja myöntänyt tuotteille takuita.

