Ex-onnellisissa papin rooliin hyppäävältä Pamela Tolalta yllättävä avautuminen ulkonäöstään: "En ollut sopivan näköinen mihinkään"
Pamela Tola paljastaa Instagramissa joutuneensa työelämässä erikoiseen tilanteeseen nuorekkaan ulkonäkönsä vuoksi.
Näyttelijä ja ohjaaja Pamela Tola julkaisi torstaina Instagram-tilillään kuvan, jossa hän poseeraa papin puvussa. Kuva viittaa Tolan rooliin, sillä hänet nähdään tänään torstaina alkaen C Moressa Ex-onnelliset-sarjan uusissa kolmannen tuotantokauden jaksoissa. Roolihahmo Henriikka työskentelee pappina.
Usein on kuultu puhuttavan, että iäkkäämmät naisnäyttelijät harmittelevat varsinkin Hollywoodissa sitä, kuinka roolit menevät aina nuoremmille. Tola kertoo kuvatekstissään kärsineensä puolestaan päinvastaisesta ongelmasta: liian nuorekkaasta ulkonäöstään.
– Joskus oli aika, kun näyttelin ylioppilaita ja kaksikymppisiä, jo ehkä liiankin pitkään? Sitten olin mukamas liian nuori (nuorennäköinen?) esittämään aikuista naista, siis ikäistäni naista. Yhtäkkiä en ollut oikein sopivan näköinen mihinkään. En mennyt teinistä, ylioppilaasta, enkä edes itseni ikäisestä, Tola kirjoittaa.
Hän paljastaa kirjoituksessaan törmänneensä hyvin hämmentävään tilanteeseen 35-vuotiaana.
– Tiedän, että eräskin ohjaaja joutui kovasti perustelemaan, että kyllä hän (minä) voi esittää 35-vuotiasta, kun on kuitenkin 35-vuotias ja kolmen lapsen äitikin. Se, että on pienikokoinen ja nuoremman näköinen, ei kuitenkaan ole koko totuus kenestäkään. Eikä myöskään se, että on isokokoinen ja vanhemman näköinen, hän huomauttaa ja lisää kirjoituksessaan toivovansa, ettei ulkonäkö olisi enää niin ratkaiseva tekijä roolivalinnoissa.
– Meitä on kaikkiin juniin ja parasta olisi toki se, jos se, miltä näyttää, ei olisi enää joskus ihan NIIN merkityksellistä meille kaikille?
LUE MYÖS: Pamela Tolan kyvyt elokuvantekijänä kyseenalaistettiin: "Olen joutunut todella paljon todistelemaan"
38-vuotias Tola teki aikoinaan läpimurtonsa elokuvassa Tyttö sinä olet tähti, ja sittemmin hänet on nähty muun muassa Napapiirin sankarit -elokuvissa. Ohjaajana hän puolestaan teki debyyttinsä vuonna 2018 Swingers-elokuvassa.
Hän kertoi vuodenvaihteessa ohjaamansa Teräsleidit-elokuvan ensi-illassa kohdanneensa uskottavuuteen liittyviä vaikeuksia myös ohjaajana.
– Olen joutunut tosi paljon todistelemaan, Tola myönsi MTV Uutisten haastattelussa.
– Olen saanut ihmeellisiä imartelukommentteja: "Oli mahtavaa huomata, että sinulla on oikeasti ideoita", Tola kuvaili tuolloin saamaansa palautetta.
Ex-onnelliset -sarjan uuden tuotantokauden jaksot C Moressa 7. toukokuuta alkaen!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää