Mainos

Ex-missi Anna-Liisa Tilus kommentoi nykyistä Miss Suomi -kilpailua: "Se on hyvin..."

6:25
Vuoden 2019 Miss Suomi ensihaastattelussa.

Tv-kasvo Anna-Liisa Tilus vertaili omia missiaikojaan nykypäivän missitoimintaan.

Tv-kuuluttaja ja vuoden 1982 Miss Suomi Anna-Liisa Tilus saapui hyvän ystävänsä Anne KukkohovinPäin punaista -kirjan julkistamistilaisuuteen 3. lokakuuta hotelli Kämpiin.

Tilus innostui muistelemaan omia missiaikojaan. Tilus kertoo Miss Suomi -toiminnan muuttuneen paljon hänen omista missivuosistaan.

– Se on hyvin erilaista. Sunneva tekee pontevasti uudenlaista missityötä. Se on tätä päivää. Hyväkin, että se homma uudistuu. Kun minä olin 35 vuotta sitten siellä, niin se oli erilaista, Tilus kertoo.

Tv-tähti kertoo nykymissien olevan paljon valmiimpia kuin hänen aikanaan.

– Tulimme Helsingin karsintoihin viikkoa ennen kiertueen alkua. Tulin junalla Pohjanmaalta ja siitä lähettiin kiertueelle. Piti nopeasti oppia.

– Nostan hattua, miten paljon töitä tehdään sen eteen, että nämä tytöt ovat valmiita kohtaamaan median ja muut ihmiset. Meillä se vaati aikaa, mutta he ovat paljon valmiimpia, Tilus jatkaa.

 

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja