Susanna Penttilä on kokenut ikäviä kohtaamisia yli-innokkaiden fanien suunnalta.
OnlyFans-vaikuttaja Susanna Penttilä vastaa hänestä googletettuihin kysymyksiin Tähdet vs. google -ohjelman uudella kaudella. Kolme ja puoli vuotta alustalla sisältöä luonut tähti kertoo kohdanneensa myös ikäviä lieveilmiötä työnsä takia.
– Kyllä minua on kaupasta lähdetty seuramaan kotiin. Kyllä minua pelottaa. Totta kai, Penttilä avaa tuntemuksiaan.
Myös hänen vaateliikkeeseensä on tultu väärin perusteluin.
– Jos sinne tulee, niin tulee sitten rikosilmoitus, Penttilä kertoo.
Pääasiassa kohtaamiset ovat olleet kuitenkin mieluisia.
– On tullut kukkalähetyksiä ja se on todella fine, Penttilä kertoo.
Hän on itse aikuisiällä lähtenyt tekemään sisältöä alustalle ja kertoo olevansa todella sinut oman tekemisensä kanssa.
Penttilä toivoisi kuitenkin, että Onlyfansin ikäraja muutettaisiin 18 vuodesta 21 vuoteen.
– Se voi olla liian nuori ikä, jos joku tyttö avaa 18-vuotiaana Onlyfansin. Siellä on sellaisia namusetiä.
Onko Susannalle tehty kauneusleikkauksia ja onko hänellä lapsia?

