Etkö saa aikaan? Psykologi paljastaa niksin, jolla pääset eroon laiskuudestasi lopullisesti

Kun aivot sanovat ”siinä se, en pysty enempään”, mitä vastaat niille?

Etkö taaskaan tehnyt sitä yhtä juttua? Ja se toinenkin on vielä tekemättä…

Psykologi Jonathan Faderilla on ratkaisu ongelmaasi. Mies paljasti Business Insider -lehdelle, kuinka laiskuudesta pääsee eroon.

– Välttelemme asioita elämässämme. On paljon syitä vältellä epämiellyttävältä tuntuvia asioita. Aivosi käskevät luovuttaa, Fader sanoo.

Miehen mukaan yksinkertainen salaisuus on sanoa vastaan aivoille ja kehittää suunnitelma kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin.

– Kun aivot sanovat ”siinä se, en pysty enempään”, mitä sanot?

Esimerkiksi liikuntasuorituksen aiheuttamaan tuskaan auttaa tekniikka, jossa suoritus puretaan osiin. Mieti, mitä saavutat, jos kykenet liikkumaan vielä kymmenen minuuttia? Näin Fader valmentaa huippujuoksijoita.

– Sisäinen äänemme käskee luovuttaa, tai joku ulkopuolelta kritisoi, Fader kuvaa.

Siitä, että ihmisellä on valmiina suunnitelma ja rutiini vaikeita hetkiä varten, on apua.

– Voimme hallita vain kahta asiaa, toimintaamme ja reaktioitamme. Mitä teemme, ja mitä ajattelemme. Wall Streetin, urheilukentän tai sotatantereen sankarilla on suunnitelma: he tietävät, mitä tekevät tai ajattelevat, jos jokin tietty tilanne tulee vastaan. Jos heillä ei ole tätä suunnitelmaa, heidän oma mielensä vie voiton heistä.

***


Lue myös:

    Uusimmat