Eronnut Johanna Pakonen uudesta rakkaudesta: Ei ole, eikä tule!

Elämänmuutoksen läpi käynyt laulaja Johanna Pakonen viettää sinkkukesää.

Entinen tangokuningatar Johanna Pakonen, 39, nauttii täysillä käsillä olevasta keikkakesästä. Takana on pitkä sairausloma ääniongelmien takia, ero lapsen isästä ja muutto vanhoille kotiseuduille Ouluun.

Uuden Vieläkö tanssii nainen -sinkkubiisin julkaissut Johanna on jättänyt ääniongelmat taakseen, vaikkakin laulajan instrumentti vaatii vielä erityishuomiota.

– Tässä se tekeytyy vielä. Kyllähän ääni väsyy normaalia helpommin. Varsinkin, jos en ehdi nukkua tarpeeksi, sen kuulee heti äänessä, Johanna kertoo MTV.fille.

– Uusi kappaleeni tehty Petri Munckin kanssa. Hänen kanssaan on ollut tosi kiva tehdä yhteistyötä, laulaja kiittelee.

Laulaja huoltaa ääntään säännöllisesti ja pitää huolen tarpeellisesta levosta. Keikkoja hän on vähentänyt reilusti: tänä kesänä Pakonen nähdään tanssilavoilla ainoastaan kolmisen kertaa viikossa.

Työntäyteistä kesää elävä laulaja on kiitollinen faneilleen, joilta hän saa voimaa keikoilla.

– On ollut ihana palata lavoille, kun faneilta on tullut hyvää palautetta. Se, että minulla on hyvä ja rakkaudentäyteinen fiilis elämää kohtaan, välittyy elämään.

Ei aikaa uudelle rakkaudelle

Tanssilavojen tähti huokuu onnellisuutta puhuessaan uudesta elämänvaiheestaan. Syvän kriisin läpikäyminen on ilmiselvästi tuonut mukanaan uusia näkökulmia.

Muutto Ouluun toi vilskettä sosiaaliseen elämää, mutta uudesta rakkaudesta Johanna kieltäytyy toistaiseksi.

– Ei ole, eikä ole tulossakaan! Johanna nauraa hersyvästi.

– Ei, apua, ei pysty! Ei minulla ole nyt aikaakaan uudelle suhteelle. Aion nauttia nyt kesästä.

Isojen muutosten myötä Johanna on löytänyt uusia toimintatapoja arkeensa. Nykyisin hän osaa laittaa itsensä etusijalle elämässään.

– Ymmärsin, että minunkin on pakko levätä välillä. Se on ollut ongelmani pitkään, että teen muiden hyväksi liikaa.

– Jos elämässä on energiaa syöviä ihmisiä, joilta ei saa mitään takaisin, sellaiset suhteet ovat aika turhia. Aina ei tarvitse antaa, hän pohtii.

Lue myös:

    Uusimmat