Erikoislääkäri hedelmöityshoidoista: Hoitosarjojen kautta 80 prosenttia yleensä saa lapsen

Hedelmöityshoidon saatavuus parantunut 2:10

Tasan 40 vuotta sitten Britanniassa syntyi maailman ensimmäinen koeputkilapsi Louise Brown. Tänä päivänä moni liki nelikymppinen yrittää saada lasta. Hoidot ovat kehittyneet ja saatavuuteen on panostettu.

Suomessa hedelmöityshoitoja aloitetaan vuosittain runsaat 13 000 – näistä hieman yli puolet julkisella sektorilla.

– Ensimmäistä kertaa yli puolet, eli 2017 vuoden ennakoivien tilastojen myötä, 50,9 prosenttia hedelmöityshoidoista tehdään tällä hetkellä julkisella, kertoo Naistenklinikalla työskentelevä osastonlääkäri Tiina Koskela-Koivisto.

Mitä tämä kehitys tarkoittaa?

– Se tarkoittaa sitä, että se taloudellinen paine, joka osalla perheistä näihin hoitoihin liittyy, se pienenee, koska lapsettomuuden hoito julkisella on huomattavan paljon edullisempaa kuin yksityisen palveluiden käyttö. Toki julkisella puolella joutuu vähän odottamaan.

Odottamaan, mutta minkä verran?

– Ei enää niin pitkästi kuin aikoinaan, mutta kyllä sellainen 3-4 kuukautta jos ajatellaan vaikka koeputkihedelmöityshoitoa, niin saattaa siihen mennä, että se hoito alkaa.

Milloin sitten on syytä hakeutua tutkimuksiin?

– Yleinen nyrkkisääntö on se, että vuoden aktiivisen raskauden yrittämisen jälkeen on hyvä olla yhteydessä esimerkiksi omaan terveysasemaan, ja sitä kautta järjestyy perustutkimukset ja sieltä sitten tulee lähetettä meille. 

Tämä voi kuitenkin olla liian pitkä aika.

– Kyllä tuntuu tavattoman turhauttavalta, että esim. naisella on ollut kookas polyyppi kohdussa ja oishan se voinut hetikin poistaa, ja silloin raskaus olisi spontaanisti alkanut. Ja joskus se tavaton odottelu, siinä hukataan sitä hedelmällistä potentiaalia, kertoo erikoislääkäri Tarja Olkinuora. Hän työskentelee Mehiläinen Felicitas -yrityksessä.

40 vuotta täyttänyt nainen ei naistenklinikan hoitoihin pääse - yksityiselle kyllä. Asiantuntija muistuttaa, että ajan kuluminen on kriittistä.

– 30 ikävuoden kohdalla 43 prosenttia naisen munasoluista on jo solubiologisesti ei-kompetentteja, ei kunnollisia ja 35 ikävuoden kohdalla 75 prosenttia, Olkinuora kuvaa iän tuomia haittoja. 

Mikä on todennäköisyys saada lapsi?

– Kaiken kaikkiaan, että jos ajatellaan, että tehdään hoitoja niin, että niitä pystytään toistamaan, pystytään hyödyntämään edellisten hoitojen vaikutus munasarjojen toiminnalle, niin hoitosarjojen kautta 80 prosenttia yleensä saa lapsen, sanoo Mehiläisen Olkinuora.

Videoilla asiantuntijat kertovat yksityiskohtaisemmin hedelmöityshoidoista.

"Yhteiskunnan pitäisi ymmärtää hedelmällisyysterveyden arvo” 11:33

Hoidoissa useiden tuhansien eurojen ero 11:33

Lue myös:

    Uusimmat