(Poko Rekords 2004)
Näin jälkeenpäin ajatellen Eppu Normaalin käyrä painui laskevaksi vuoden 1988 loisteliaan Imperiumin vastaiskun jälkeen. Historian suurmiehiä oli vielä kohtuullinen tuotos, mutta tuskaisasti kokoon punnerrettu Studio Etana (1993) jäi parista kelpo hitistä huolimatta valjuksi levyksi.
11 vuoden levytyshiljaisuutensa aikana Eput on kuitenkin unholaan painumisen sijasta kasvanut Suomen ykkösbändistä joksikin vielä suuremmaksi - kansalliseksi instituutioksi. Pitkä tauko on palvellut yhtyettä omien suorituspaineiden hellittämisen ohella siinä, että ostavan yleisön kaipuu on yltynyt aivan toisiin mittasuhteisiin kuin jos uusia levyjä olisi tullut ulos näinä vuosina edes 3-4 vuoden välein. Sadan vuoden päästäkin on toistaiseksi tämän vuosisadan odotetuin kotimainen albumi.
Ja onhan se kelpo levy. Kokonaisuutena albumi ei nouse Eppu-asteikolla aivan terävimpään kärkeen, mutta olennaista on se, että käyrä on kääntynyt jälleen nousuun: levy on kuitenkin parasta mitä laulu- ja soitinyhtye Eppu Normaali on saanut aikaan 16 vuoteen.
Yhtyeen soinnissa on tallella välittömästi tunnistettava Eppu-sävy ilmavine laulatuskitaroineen. Levyn yleinen olemus on jäntevämpi ja jollakin tavalla raikkaampi kuin aikoihin. Kiitosmaininta lankeaa etenkin vokaaliosuuksien tuottamiselle: Martti laulaa rennon oloisesti ja taustalauluista on saatu irti enemmän kuin Eppu-levyillä kenties koskaan aiemmin. Malliksi tästä suosittelen kuunneltavaksi vaikkapa raidan Olen tuntenut sut (enkä voi unohtaa).
Singlelohkaisut ovat osuneet kohdalleen: Suolaista sadetta ja ovat levyn parhaimmistoa. Omiksi suosikeikseni nousevat lisäksi levyn avausraita , johon Martti on kynäillyt "elämän välitilinpäätös" -tyyppisen tekstin, sekä , johon Martti on kynäillyt "elämän tilinpäätös" -tyyppisen tekstin.