Epo-käry Norjassa! Olympialaisiin tähtäävä kärkiurheilija puolustautuu – "Juoksin tyttöjen perässä ja join alkoholia"

Norjalaisen nyrkkeilijän Hadi Srourin, 24, antamasta dopingnäytteestä on löydetty synteettistä epo-hormonia. 

Ylemmässä keskisarjassa otteleva Srour antoi positiivisen A-näytteen ilmoituksensa mukaan heinäkuun 15. päivä. B-näytteen tulos selviää tämän viikon aikana.

Srour puolustautui Oslossa järjestämässään tiedotustilaisuudessa vahvasti, kiisti dopingin käytön ja esitti toiveen tuomion välttämisestä. Hän kertoi viettäneensä näytteenoton aikaan ainoaa lomaviikkoaan.

– Synteettista epoa voi saada kroppaan vain injektioruiskulla vereen, Srour sanoi ja jatkoi:

– Neljä päivää aiemmin (ennen testiä) olin festivaaleilla. Norjan antidopingtoimisto katsoo siis, että – kun olin festivaaleilla, juoksin tyttöjen perässä ja join alkoholia – olin ottanut injektioina synteettistä epoa.

Positiivinen tulos oli tullut Srourin mukaan virtsatestistä. Häntä oli ilmoituksensa perusteella testattu uudelleen 33 päivää myöhemmin Saksassa järjestetyn ottelun yhteydessä, ennen kuin hän tiesi näytteensä olevan positiivinen. Tuolloin virtsa- ja verinäytteet olivat puhtaat.

Srour puolusteli, ettei hänellä olisi ollut kykyä ja rahaa hankkia itselleen epoa.

Srour lukeutuu Norjan kärkinyrkkeilijöihin, ja hän on voittanut kaikki neljä ammattilaisotteluaan. Hiljattain Srour solmi sopimuksen saksalaisen Sauerland-tallin kanssa ja ilmoitti samalla tähtäävänsä Tokion olympialaisiin 2020.

Olympialaisiin ei ole yltänyt yksikään norjalaisnyrkkeilijä vuoden 1996 jälkeen.

Lähteet: Aftonbladet, NRK, VG

Lue myös:

    Uusimmat