Nyrkkeilyssä maailmanmestaria iskeneen Ricky Hattonin, 46, kuolinsyyksi on todettu hirttäytyminen, kertovat muun muassa BBC ja Sky Sports.
Britannialainen nyrkkeilylegenda Ricky Hatton löytyi viime syyskuussa kuolleena kotoaan Englannin Hydessä. Kuolinsyytutkija Alison Mutch on nyt kertonut, että Hatton menetti henkensä hirttäytymällä aiheuttaen itse kuolemansa.
46-vuotiaana kuollut Hatton oli käyttänyt runsaasti alkoholia. Sitä oli hänen veressään yli kaksinkertaisesti rattijuopumuksen rajan ylittävä määrä.
Biljardipöydällä oli ollut tyhjä viinipullo ja lähettyvillä oli puolillaan ollut viinilasi. Valot olivat poissa päältä, mutta tv:stä oli soitettu musiikkia.
Hattonin ei havaittu jättäneen viestiä jälkeensä.
Kuolinsyyntutkija Mutch ei pystynyt tekemään johtopäätöstä, että kyseessä olisi itsemurha ja Hattonilla olisi ollut aikeita riistää henkensä.
Aivovaurioita
Toistuvat iskut päähän olivat aiheuttaneet Hattonin aivoihin vaurioita. Entinen nyrkkeilijä oli kertonut avoimesti ongelmistaan mielenterveyden, huumeiden ja alkoholin kanssa.
Viimeisen kerran vuonna 2012 otellut Hatton oli nyrkkeilyssä kaksinkertainen ylemmän kevytsarjan IBF- ja IBO-liittojen maailmanmestari. Hän juhli myös WBA-liiton välisarjan maailmanmestaruutta.
Britti voitti ammattilaisena 45 ottelua ja kärsi vain kolme tappiota.

