Helsingin Viikissä sijaitsevassa kerrostalossa hajosi hissi, jonka vuoksi liikuntakyvyttömät ovat olleet kuukausia vankeina omissa asunnoissaan. Asiasta uutisoi ensin Helsingin Uutiset.
Katso videolta loukussa olevien asukkaiden haastattelut.
Settlementtiasuntojen omistamassa kerrostaloasunnossa hajosi hissi jo lähes kolme kuukautta sitten.
Talon viidennessä kerroksessa asuva Siiri Palomies, 82, on tänä aikana poistunut asunnostaan poikansa avustuksella vain kerran, kun Palomiehen oli pakko päästä lääkäriin.
– Poikani kantoi rollaattoria, kun minä röhnötin kaiteessa kiinni ja yritin päästä alas ja sitten taas ylös, kertoi Palomies.
Palomies kaipaa kovasti sosiaalista seuraa ja hän ei malta odottaa päivää, jolloin hän pääsee taas seuraamaan maailman menoa puiston penkiltä.
Loukussa oleminen on vaikuttanut paljon hänen terveyteensä. Viime kesän helteitä ei päässyt kotoa pakoon, ruoan saanti on hankalaa, eikä apteekkiin pääse.
– Elämä on suljettua täällä neljän seinän sisällä. Se on epäluonnollinen tila ihmisellä olla yksin ja erityksissä. kertoi Palomies harmissaan.
Asunnon kuumuutta ei päässyt kesällä pakoon
Rikkinäisen hissin vuoksi myös 62-vuotias Jaakko Pirkola on pysynyt asunnossaan elokuusta saakka.
– Sitä ei oikein ymmärrä, kuinka tärkeä hissi on, ennen kuin se sitten osui omalle kohdalle. Minä olen vain ihan jumissa, kertoi Pirkola.
Pirkola ei muistele viime kesää ilolla. Hänen mukaansa suljetussa asunnossa oli pahimmillaan päivisin lähes 50 astetta lämmintä.
– Täällä oli kamalan tukalaa olla. Muistan, kun Pekka Poutakin kertoi tukalasta kuumuudesta, ja sitä täällä tosissaan oli.

