Entinen hoitokoti paloi maan tasalle Polvijärvellä varhain aamulla.
Tyhjillään ollut entinen hoitokotirakennus ja sen autokatos paloivat tulipalossa Polvijärvellä varhain torstaiaamuna. Hälytys Verkkolammintielle tuli kello 3.25, ja pelastuslaitos keskittyi estämään palon leviämisen maastoon.
– Entinen hoitokotirakennus sekä vieressä ollut autokatos olivat palaneet maan tasalle, kertoo päivystävä palomestari Lari Parkkinen Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen tiedotteessa.
Ensimmäisten pelastusyksiköiden saapuessa kohteeseen rakennukset olivat jo tuhoutuneet. Pelastuslaitoksen mukaan tehtäväksi jäi palon leviämisen estäminen ympäristöön sekä jälkisammutustoimet.
Pelastuslaitos jatkaa työtä kohteessa aamuun saakka. Pelastuslaitos kertoo, että jälkisammutuksen tavoitteena on varmistaa, ettei palo pääse enää uudelleen roihahtamaan tai leviämään maastoon.
Poliisi tutkii palon syttymissyytä.

