ENSI-omakotitalon harjannostajaiset

ENSI-omakotitalon rakentaminen on edennyt aikataulussaan ja harjannostajaiset pidettiin joulukuun puolivälissä. Perinteisen hauskanpidon ohessa keskusteltiin myös nopeasti muuttuneesta asuntomarkkinatilanteesta, sillä odottaahan myös ENSI-talo vielä omistajaa.

– Asiakkaat ovat vähän odottavalla kannalla, kertoi pankinjohtaja Juha Luomala Valkeakosken Osuuspankista.

– Lainapuolella tehdään edelleen sopimuksia, muttei yhtä paljon kuin noin kolme kuukautta sitten. Pienet lainat menevät hyvin kaupaksi, mutta 200 - 300 000 euron suuruisissa on kyllä hitaampaa, hän jatkoi.

ENSI-omakotitalo on kiinnostava kohde ja Luomalan mukaan kaupoista keskustellaan joka viikko. Suhdanteiden muuttuminen näkyy kuitenkin senkin kohdalla. Ostopäätöksiä tehdään nyt hyvin harkiten.

– On kuitenkin mahdollista, että Osuuspankki voi ottaa vanhan asunnon vaihdossa ja helpottaa siten kauppaa. Monellahan on huoli siitä, meneekö vanha asunto kaupaksi.

Luomala muistuttaa lisäksi siitä, ettei ensimmäisen asunnon ostajan tarvitse maksaa varainsiirtoveroa, joka on 4 % ostohinnasta, mikä tarkoittaa tämän kokoisessa talossa noin 11000 euron säästöä.

Energiataloudellisuus huomioitiin jo suunnitteluvaiheessa

Mihin korkoon asuntolaina kannattaisi tällä hetkellä sitoa?

– Tämä onkin mielenkintoinen kysymys. Mielipiteitä on varmasti monia. Juuri nyt asiakkaat sitovat sen etupäässä 6 kk euriboriin.

Vaikka talo on ulkomuodoltaan näinkin erikoinen, se on toteutettu talopakettina. Iso Finndomo Oy/Vaajatalot -talotehdas on pystynyt taipumaan nuoren suunnittelijan luomukseen ja toteuttamaan sen elementteinä.

Toki siinä on tehty myös erikoiselementtejä, jotka on valmistettu täysin käsityönä. Energiataloudellisuutta ei luonnollisestikaan ole unohdettu, sillä talo kuuluu valmistuttuaan A-energialuokkaan.

– Jo suunnitteluvaiheessa otettiin huomioon se, kuinka määräykset ovat muuttuneet. Rakenteet suunniteltiin sen mukaisesti, kertoo markkinointipäällikkö Jouni Mäki.

– Seinistä tuli normaalia paksummat, ylä- ja alapohjan eristeet ovat u-arvoiltaan erityisen tehokkaat, samoin ovet ja ikkunat. Tiiveyteen on panostettu ja homeongelmat eliminoidaan tehokkaalla ilmankierrolla ja hyvillä suodattimilla, Jouni lisäsi.

Lue myös:

    Uusimmat