Mainos

F1

F1

Koko kausi suorana C Moressa

Katso lisää

Emma Kimiläiseltä hirmunousu neljänneksi – hävisi voittajalle vain puoli sekuntia

39:59
Videolla Tulosruudun raportti Assenin eilisestä kilpailusta.

Emma Kimiläinen on sijoittunut sunnuntaina ajetussa W Series -sarjan ylimääräisessä kisassa Assenin radalla. neljänneksi. Kilpailu ei ollut osa mestaruussarjaa. Kimiläinen voitti eilen MM-sarjaan kuuluneen kilpailun.

Kisaan lähdettiin MM-pistetaulukon käänteisessä järjestyksessä ja Kimiläinen starttasi ruudusta 15. Suomalainen nousi komeasti 11 pykälää ja oli viimeisellä kierroksella vielä mukana palkintopallitaistossa ollen jo hetken aikaa kolmantena. Kisan voitti sarjan nuorin kuljettaja Kanadan Megan Gilkes.

Kimiläinen hävisi MM-pisteissä viimeisellä tilalla olevalle Gilkesille vain puoli sekuntia. Voittotaistelu oli sitäkin tiukempi, sillä voitto irtosi Gilkesille vain kolmen tuhannesosan turvin ennen eilen Kimiläisen kanssa voitosta taistellutta Iso-Britannian. Alice Powellia.

Suomalaiskuljettaja on MM-pisteissä kuudentena 35 pisteellä. Hän on osallistunut tällä kaudella toistaiseksi kahteen osakilpailuun. Kimiläinen keskeytti avauskisassa Hockenheimiin radalla ja siitä johtunut loukkaantuminen esti kahteen kisaan osallistumisen. Sarjaa johtaa Iso-Britannian Jamie Chadwick 98 pisteellä. MM-sarja päättyy 11. elokuuta Brands Hatchissä ajettavalla osakilpailulla.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja