EM-finaalin rankkarikisassa epäonnistunut tähti pelasi loukkaantuneena ja joutuu leikkaukseen

Jalkapalloseura Manchester Unitedin hyökkääjä Marcus Rashford joutuu medialähteiden mukaan kolmen kuukauden sairaslomalle, eikä ole käytettävissä Englannin Valioliigan kauden alussa. ManU avaa kautensa kotikentällä Leedsiä vastaan 14. elokuuta. Harjoituspelit ManU aloittaa tänä viikonloppuna.

Muun muassa brittimedioiden Daily Telegraphin ja BBC:n mukaan Rashford, 23, kävi sunnuntaina päättyneen EM-lopputurnauksen jälkeen kuvauttamassa viime kauden lopulla kolhitun olkapäänsä. Näillä näkymin leikkaushoitoa vaativaa vaivaa päästään operoimaan vasta heinäkuun lopulla.

Rashford pääsi EM-kisoissa vaihdosta kentälle viidessä Englannin seitsemästä ottelusta. Hän ei pelannut kertaakaan yli puolta tuntia. Loppuottelussa Italiaa vastaan hän tuli aivan ottelun lopussa kentälle ja epäonnistui rangaistuspotkukilpailussa.

Lue myös:

    Uusimmat