Elokuvaohjaaja Tosh Gitonga: On aina hyvä, jos sinun täytyy päihittää oma suorituksesi

Kenialainen Tosh Gitonga päätyi ensiohjauksellaan melkein Oscar-gaalaan asti. – Kotimaassani ei oikeastaan ole elokuvakouluja, itseoppinut Gitonga sanoo.

Kenialainen Tosh Gitonga teki ensimmäisellä elokuvallaan sen, mistä moni alalla haaveilee vuosia: miehen teosta Nairobi Half Life esitettiin ensimmäisenä kenialaisena elokuvana parhaan vieraskielisen elokuvan kategoriaan Oscar-gaalaan.

Gitonga myöntää kokevansa painetta tehdä toinen yhtä menestynyt elokuva.

– Se on hyvää painetta, koska olen saanut sen aikaan itse. On aina hyvä, jos sinun täytyy päihittää oma suorituksesi. Tunnet omat heikkoutesi ja vahvuutesi, Gitonga sanoo.

– Minulle on kyse enemmän elokuvateollisuudesta, sen kasvusta Afrikassa. Se, että saamme oman tarinamme valkokankaalle, innostaa minua.

"Elokuva aletaan vasta nyt hyväksyä teollisuudenalaksi"

Gitonga ei ole opiskellut elokuvantekoa. Siihen ei ollut mahdollisuutta.

– Kotimaassani ei oikeastaan ole elokuvakouluja. Elokuvaa ei ole opintosuunnitelmassa, koska se aletaan vasta nyt nähdä ja hyväksyä mahdolliseksi teollisuudenalaksi, Gitonga sanoo.

– Pankkivirkailija, arkkitehti, lääkäri. Nämä ovat olleet ammatteja, joilla on merkitystä. Muuta ei ole saanut tehdä, koska vanhempien mukaan tuhlaat silloin aikaasi. Nyt asiat ovat toisin

Gitongan mukaan Afrikka kaipaa elokuvakoulua, koska ala kasvaa jatkuvasti ja kiinnostaa myös nuoria tekijöitä.

– Ihmisenä, joka on oppinut itse tekemään elokuvia… Olisi ollut paljon sellaista, mitä olisi voinut säästää, kuten aikaa. Elokuvat säästyvät tavanomaisilta ongelmilta, jos olet oppinut tekemään elokuvia. Voit keskittyä elokuvan luovaan osuuteen sen sijaan, että tuijottaisit tekniikkaa ja tekemistä, Gitonga toteaa.

– Neljän koulussa vietetyn vuoden jälkeen kyse on luovuudesta. Oppilaat tietävät, miten elokuvaa tehdään. Me muut opettelemme vielä. on paljon asioita, joita en tiedä, jotka minun täytyy vielä opetella matkan varrella.

"Kenialainen politiikka on kuin elokuvaa"

Nairobi Half Life -elokuvassa päähenkilö Mwas haluaa palavasti näyttelijäksi ja lähtee Nairobiin etsimään menestystä. Pääkaupungissa hän yrittää selviytyä ilman perheensä tukea, mutta päätyy keskelle pikkurikollisten ja valheiden maailmaa. Gitonga haluaisi ohjata toisen Nairobiin sijoittuvan rikoselokuvan. Muitakin haaveita on.

– Haluaisin tehdä poliittisen filmin, koska politiikka kiehtoo minua. Kenialainen politiikka on itsessään kuin elokuva, Gitonga kuvaa.

– Haluaisin tehdä myös periodielokuvan Keniasta. Historiastamme. Siitä, mistä tulemme.

Helsinki African Film Festival järjestetään 8.-12.5.2013.


Lue myös:


AVA/Maria Aarnio

Kuvat: Maria Aarnio

Lue myös:

    Uusimmat