Transmies ja monimuotoisuuskouluttaja Dakota Robinin urheiluhaaveet murskattiin 13-vuotiaana, kun valmentaja potki hänet jalkapallojoukkueesta. Stereotyyppinen elokuva sai hänet piilottelemaan itseään vielä vuosia ennen kuin hän uskalsi aloittaa prosessinsa naisoletetusta mieheksi.
Transmies Dakota Robinin, 31, yksi harvoista kuvista isän kanssa on hänen 1-vuotisyntymäpäiviltään. Sen jälkeen isä ei enää ole ollut Robinin elämässä. Isä on turkkilainen kurdi, eikä Robin ole ollut hänen kanssaan varhaislapsuutta lukuun ottamatta juuri tekemisissä.
Robin muutti äitinsä ja isoveljensä kanssa synnyinpaikastaan Sveitsistä 3-vuotiaana isovanhempiensa naapuriin Lahteen.
– Äiti lähti vetämään perheyritystä, ja mummi piti arjesta huolta. Kuri oli kova ja vanhanaikainen, ja meidät kasvatettiin nöyriksi. Vaari oli jo 13-vuotiaana perheen pää ja otti vastuun, kun toi Karjalasta perheensä pois. Hän päätti, mitä tehdään ja piti sillä tavalla ihmiset turvassa, mutta olihan se kontrollointia. Samaan aikaan olen todella kiitollinen mummille ja vaarille, sillä ilman heidän yritystään ja huolenpitoaan äidilläni olisi voinut olla vielä vaikeampaa, Robin kertoi MTV Uutisille.
Lapsena Robin mietti, miksi teki vaarille isänpäiväkortin, kun muut tekivät isilleen. Muiden isät pelailivat ja mönkivät mudassa lastensa kanssa, ja Robin kärsi siitä, kun hänen isähahmonsa oli niin vanha.
– Siitä tuli minulle riittämättömyyden tunteita ja sitoutumisen pelkoa. Vaikka olenkin sitä mieltä, että mieluummin ilman isää kuin huonon isän kanssa.
Robinin isoveljellä ja isällä on yhteisenä kielenä saksa, joten he soittelevat edelleen harvakseltaan.
– Veljeni on kertonut isälle sukupuolen korjausprosessistani ja nimeni vaihtumisesta, mutta eivät he ole siitä enempää puhuneet. Meillä ei ole minkäänlaista puheyhteyttä. Hän on minulle vieras mies, vaikka vanhemmiten omat juuret ovatkin alkaneet kiinnostaa.
Robinin isä tuli isosta perheestä, jossa lapsia oli 10. Hän oli yksi nuorimmista.
– Olen miettinyt, minkälaisen huomion ja läsnäolon isäni on vanhemmiltaan saanut. Se on ollut kova koulu hänellekin. Lisäksi isäni kuuluu Turkissa vielä vähemmistökurdeihin, eli vähemmistöön vähemmistön sisällä.
Äiti ja veli ovat aina olleet Robinin puolella.
– Veljen kanssa tulimme tosi hyvin juttuun ja meillä on samoja kiinnostuksenkohteita. Jalkapallo yhdisti meitä ja pelasimme samassa joukkueessa. Transihmisenä olen sillä tavalla etuoikeutettu, että minulla on aina ollut perheen tuki takana. Vaikka tietoa ei olekaan ollut. Silti on kuitenkin ehdoitta rakastettu, Robin kertoi.
Lapsuuden ja nuoruuden pahoinvointi kumpusi Robinilla enemmänkin yhteiskunnasta, joka viestitti, että hän on tyttö ja hänestä on tulossa nainen.
– Se on ollut lapsuuteni ja nuoruuteni isoin kipupiste. Tyttöys ei koskaan tuntunut omalta roolilta, mikä taas kasvatti sisälleni itseinhoa. Uusi valmentaja potki minut 13-vuotiaana ulos poikien jalkapallojoukkueesta. Sen jälkeen yritin sopia johonkin muuhun joukkoon. Hengailin ostareilla, join alkoholia aina eniten porukasta, olin itsetuhoinen ja tein vaarallisimpia juttuja, jotta ansaitsin kunnioitusta.
Miksi Dakota Robin potkittiin 13-vuotiaana poikien jalkapallojoukkueesta pois? Artikkeli jatkuu videon jälkeen.
3:38
"Äiti puhui minut takaisin jalkapallon pariin"
Robin joutui tuohon aikaan useasti ongelmiin. Kerran tuli hetki, kun hänen äitinsä tuli hakemaan 15-vuotiasta nuorta poliisiasemalta. Äiti ei huutanut eikä ollut vihainen, mutta kysyi yhden kysymyksen.
– Olenko minä ollut niin huono äiti, joka ei pysty pitämään lapsistaan huolta? Koska sellaisen kuvan sinä annat maailmalle, äiti sanoi.
Jokin Robinin sisällä kolahti.
– Äiti puhui minut takaisin jalkapallon pariin, ja uskaltauduin pelaamaan tyttöjen joukkueeseen. Parhaan kaverini isosisko otti minut siipiensä suojaan, ja löysin taas enemmän itseäni. Pelasin maajoukkueessa naisten liigassa asti. EM-kisoissa loukkasin selkäni, ja pelaaminen loppui siihen, kun tajusin, etteivät saavutukset tuntuneet omilta.
Robin pakkasi reppunsa ja lähti reissaamaan maailmalle. Urheilu-uran jälkeen hän sairastui syömishäiriöön, jota ehkä edesauttoi se, että hän halusi pitää kroppansa yhtä maskuliinisen näköisenä kuin urheillessa. 22-vuotiaana hän aloitti terapian, löysi oman identiteettinsä ja alkoi ymmärtää itseään.
"Jos ikinä tulen kaapista, niin minulle tulee käymään jotakin todella pahaa"
Robinin prosessi transmieheksi oli varsin pitkä ja kivinen. Transihmisistä hän kuuli ensimmäistä kertaa noin 17-vuotiaana, tosin silloinkin negatiivisessa ja stereotyyppisessä mielessä.
– Kuulin, että transihmiset ovat outoja luonnonoikkuja, naisia, jotka yrittävät olla miehiä ja päinvastoin. Kaikki heille nauravat, heittävät huumoria ja kukaan ei heitä rakasta. Ainut representaatio siihen aikaan oli Boys don’t cry -elokuva. Sen nähtyäni ajattelin, että onko minunlaisiani muitakin. Tosin päähenkilö lopulta tapettiin ja raiskattiin, ja elokuvan nähtyäni päätin, että jos ikinä tulen kaapista, niin minulle tulee käymään jotakin todella pahaa. Tämä piti minut kaapissa vielä viitisen vuotta pidempään, Robin kertoi.
Prosessi kesti Robinilla pitkään resurssienkin takia. Matka alkoi sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikalta vuonna 2015.
– Tietoisuus kasvoi ja ihmisiä hakeutui avun piiriin, mutta resurssit eivät kasvaneet samaa tahtia. Jos minulla olisi ollut tuohon aikaan mielenterveysongelmia, niin en olisi päässyt klinikalle lainkaan. Lähetteen saamisesta ensimmäiseen hoitokäyntiin meni 1,5 vuotta.
Rintakehän korjausleikkaukseen Robin hakeutui 2016 ja hormonihoidot alkoivat vuonna 2020.
Katso alla olevalta videolta, miksi Dakota Robin kutsuu hormonihoitoja tosielämän kokeiluksi. Artikkeli jatkuu videon jälkeen.
3:27
Koko prosessin aikana Robin koki ennen kaikkea suurta helpotusta, vaikka miettikin, mihin tämä kaikki hänet vielä viekään.
– Joudunko luopumaan toisen identiteetin takia kaikesta, minkä olen vuosien aikana rakentanut? Perheessäni hormonihoidot olivat todella pelottava asia ennen kuin äitinikin huomasi, että minulla on se sama sydämen ääni, joka keskustelee, ja olen ihan sama ihminen kuin ennenkin. Oli helpottavaa huomata, että luomastaan elämästä ei joudukaan luopumaan. Ystävät ja yhteisö saavat olla samat, mutta elämäni tuli vain itselleni helpommaksi.
Robin oli vuoden 2021 loppupuolella mainoskasvona Reissumiehen kampanjassa. Yhteiskunnan suhtautuminen transsukupuolisiin on mennyt paljon eteenpäin, mutta piileviä ennakkoluuloja ja stereotypioita on edelleen.
– Tähän on usein syynä pelko. Kun ei ole riittävästi tietoa ja ymmärrystä, niin aivot viestivät vaarasta. Siinä ihminen alkaa joko paeta tai taistella, eli tässä tapauksessa syrjiä tai pahimmassa tapauksessa tehdä jopa väkivaltarikoksia.
Lue myös: Transmies Dakota Robin potkittiin 13-vuotiaana pois poikien jalkapallojoukkueesta: "Uusi valmentaja sanoi, että siinä eivät tytöt pelaa"
"Olemme edenneet alkupisteestä"
Robin näkee muutoksen ihmisissä kuitenkin selvästi työssään monimuotoisuus- ja inklusiivisuuskouluttajana.
– Maailmalla on totuttu uskonnoiltaan, elämäntyyleiltään ja ulkonäöltään erilaisiin ihmisiin. Olen todella ylpeä siitä, missä olemme tällä hetkellä Suomessa. Mutta on fakta, että yritykset ottavat minuun eniten yhteyttä sen takia, että voisinko tulla kouluttamaan nimenomaan heidän suomitiimiänsä. Silti haluan, että emme ajattele olevamme huonompia, koska se ei vie meitä mihinkään. Olemme edenneet paljon siitä alkupisteestä, joka Suomessa on ollut.
Robin muistaa mieleenpainuvan kohtaamisen, kun ison kansainvälisen yrityksen toimitusjohtaja tuli hänen puheenvuoronsa jälkeen kertomaan palautteensa.
– Hän sanoi, ettei olisi uskonut valkoisena, etuoikeutettuna espoolaismiehenä samaistuvansa minun tarinaani niin paljon, kun minä taas olen turkkilainen, transtaustainen mies. On upeaa, että hän näki meidän molempien ihmisyyden poikkeavuuksista huolimatta. Ihmisten tulisi myös olla itseään kohtaan inhimillisiä ja armollisia uuden tiedon oppimisessa. Kaikkea ei pidä tietää tai käsitteitä ymmärtää, mutta hyvät käytöstavat luovat inklusiivisuutta: sitä, että kohdataan, kuullaan ja nähdään toinen ihminen. En tee työtäni siksi, että vähemmistöillä olisi helpompi olla, vaan että kaikilla olisi helpompaa.
Ennakoivaa pariterapiaa
Robin on kihloissa artisti July Jonesin kanssa, ja he käyvät pariterapiassa jo ennakkoon, jotta saisivat pitkän avioliiton. Jones asuu Lontoossa ja Robin Suomessa, mutta he matkustavat molemmat paljon edestakaisin.
Alla olevassa kuvassa Dakota Robin on kihlattunsa July Jonesin kanssa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
– Olemme huomanneet, ettei kummallekaan sovi etäsuhde. Molemmilla on ollut arjessa lapsena vanhempien kaipuuta, niin näin aikuisina haluamme päättää, ettei rakas suhteemme ole ainakaan sellainen, että joutuu koko ajan kaipaamaan toista. Ennemmin kun vain yritimme ymmärtää toisiamme, niin menimme jo ennakoivasti pariterapiaan, jossa meitä autetaan oikeasti ymmärtämään ja välttämään väärinkäsityksiä.
Robin ajatteli ennen terapian aloittamista, että he menevät sinne itseasiassa suurimmaksi osaksi Jonesin takia, koska hän on nuorempi ja Robin on oman terapiansa kautta tietoisempi itsestään.
– Terapiassa tajusin saman tien, että olemme täällä 50/50, tasapuolisesti molempien vuoksi.
Katso alla videolta, mitä hyötyä pariterapiasta on Dakota Robinille ja July Jonesille ollut. Artikkeli jatkuu videon jälkeen.
3:01
Miksi pariskunnan ensitapaaminen Sloveniassa oli kaikkea muuta kuin romanttinen?
Turvallisen hääpaikan etsintää
Pariskunta on menossa tulevaisuudessa naimisiin. Jonesin isoäiti ei kuitenkaan matkusta, joten häitä ei järjestetä Suomessa.
– July on Sloveniasta, mutta on viettänyt paljon lapsuudestaan Kroatiassa. Olemme aina halunneet mennä naimisiin rannalla ja olimmekin viime kesänä kiertelemässä Kroatian saaria ja etsimässä hääpaikkaa. Meidän täytyy huomioida, että olemme queer: minä olen transsukupuolinen ja July on panseksuaali ja myös läheisiämme kuuluu sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin, joten hääpaikan pitää olla ehdottoman turvallinen. Kroatiassa nämä asiat eivät ole vielä samalla tasolla kuin Suomessa. Sopivaa saarta ei vielä löytynyt, mutta uskon, että tulemme saamaan hyvät häät.
Häiden tarkempi ajankohta on muuttunut moneen kertaan, koska pari ei ihan vielä tiedä, milloin ja mihin he asettuvat. Yhdysvaltoihin muuttaminen on ollut tapetilla jo pari vuotta.
– Ennen kuin panostamme häihin, haluamme löytää kodin. Olemme päättäneet, ettei meillä ole kiire.