Elina* on ollut jäädä kaksi kertaa junan alle. Hän uskoo, etteivät ihmepelastumiset olleet sattumaa.
Kun Elina oli 12-vuotias tyttö 1940-luvulla, hän asui Hyvinkäällä, Hangon radan varressa.
– Ihmisillä ei tuohon aikaan ollut pyöriä tai muitakaan kulkuvälineitä. Joka paikkaan mentiin kävelemällä. Ja kun kävelemällä mentiin, niin aina valittiin tietysti suorin tie. Rautatiet oli sijoitettu niin, että niitä pitkin pääsi nopeimmin paikasta toiseen. Meidän laitakauppalassa kaikki kulkivat pitkin kiskojen viertä, Elina muistelee.
Niin teki Elinakin sinä päivänä, kun hän oli tulossa kauppalasta kotiin.
– Ennen kuin astuin radalle kävelemään, katsoin tarkkaan taakseni. Sieltä oli tulossa veturi. Ratoja kulki kuitenkin kaksi vierekkäin: toinen Tuottajain Myllylle Hyvinkäälle ja toinen Hankoon. Luulin, että veturi puksutti Hankoon päin, Elina kertoo.
Tyttö siirtyi myllyn puoleiselle radalle. Hän käveli kiskojen välissä selkä veturiin päin, kunnes havahtui huutoon ja kääntyi.
– Veturin nokka oli aivan kiinni minussa.
