Elias oli lentokoneessa tulilinjalla Irakin yllä, kun Iranin ilmahyökkäys alkoi – kone teki tiukan u-käännöksen

Lentokoneen kapteeni ilmoitti, että Irakin lentotila sulkeutuu ja kone palaa turvallisuussyistä Turkkiin.

Elias Ahonen oli matkaamassa Turkin Izmiristä kohti Dubaita, kun hän havahtui myöhään illalla kapteenin kuulutukseen. 

– llmatilan sulkeutumista ja turvallisuutta toisteltiin, Ahonen sanoo.

Lennon oli tarkoitus kulkea Arabiemiraatteihin Irakin läpi. 

–  Kapteeni kuulutti totisesti Irakin ilmatilan menneen kiinni ja kertoi, että meidän on turvallisuussyistä palattava takaisin Izmiriin, Ahonen selventää.

Tunnelma koneessa muuttui kapteenin kuulutuksen jälkeen nopeasti. 

Tiukka u-käännös

Matkustamoon syttyivät valot päälle ja lento teki tiukan u–käännöksen.

Alkoi puheen hälinä. Ihmiset kaipasivat lentohenkilökunnalta lisätietoja, sillä kaikki eivät ymmärtäneet kapteenin kuulutusta. 

Ahonen itse oli tietoinen Iranin ja Israelin välisistä jännitteistä. 

– Kun koneen sisävalot laitettiin päälle, mietin, että onkohan tämä siksi, että sotakoneet tai tutkat paremmin tunnistavat meidät siviilikoneeksi, Ahonen pohtii.

Ahonen oli ennen lentoa lukenut uutisia Iranin iskun mahdollisuudesta. Lennolla tilanteen epätietoisuutta kuitenkin lisäsi se, ettei lentokoneen reittiä tai sijaintia voinut seurata mistään. Matkustajilla ei ollut viihdejärjestelmää tai internet-yhteyttä. 

"Tulilinjalla"

Flightradar24-lentotutkasta selviää, että kone oli kääntyessään Pohjois-Irakin kohdalla, lähellä Iranin rajaa. 

Ahosen mukaan lentomatka oli tuossa kohtaa kestänyt reilu kaksi tuntia. Flightradar kertoo lennon lähteneen Izmiristä kello 21.07, joten ollessaan Irakin yllä kello on ollut jo lähemmäs 23.30 Suomen aikaa. 

Samoihin aikoihin Iran kertoi lähettäneensä droneja ja laukaisseensa ohjuksia kohti Israelia.

Ahosen lento oli siis tulilinjalla Iranin ja Israelin välissä juuri iskujen alkaessa.

– Kyllä tämä vähän kuumottaa. Pääasia, että olen turvassa, Ahonen sanoo. 

Jumissa Turkissa

Lento matkasi Irakin ilmatilasta takaisin Izmiriin Turkkiin. 

Kapteeni kertoi matkustajille, kun lento saavutti jälleen Turkin ilmatilan.

– Meille kerrottiin, että nyt olemme turvassa. Kerrottiin myös, että matkan jatkuminen Dubaihin on epäselvää. 

Ahonen vietti yönsä lentokenttähotellissa Izmirissä. Sunnuntaina puolenpäivän jälkeen hän sai tiedon, että seuraava lento Dubaihin on Turkista vasta 17. huhtikuuta.

– Olen kai nyt "displaced by war", Ahonen pohtii. 

Ahonen ei ole vielä varma, jääkö hän Turkkiin odottelemaan seuraavaa lentoa, vai palaako hän Eurooppaan.

– En tiedä, haluanko takaisin siihen ilmatilaan nyt, Ahonen miettii. 

Lue myös:

    Uusimmat