Suomalaisvirkamies johti vaikeaa evakuointia talibanien valtaaman Kabulin lentokentällä vuonna 2021. Nyt hän kertoo, mitä tuolloin tapahtui.
Suomi evakuoi viisi vuotta sitten elokuussa Kabulista yhteensä 414 ihmistä. Kaoottinen tilanne Afganistanin pääkaupungissa tiivistyi videokuvaan Kabulin lentokentältä 16. elokuuta. Sadat afganistanilaiset juoksivat jättimäisen yhdysvaltalaisen sotilaskuljetuskoneen ympärillä, jotkut koneessa roikkuen.
Kabulissa suomalaisten evakuointia oli toteuttamassa ulkoministeriön nykyinen konsulipäällikkö Jussi Tanner, jonka tuore kirja Kymmenen päivää Kabulin kentällä on kuvaus vaikeasta tehtävästä ja äkkivalmistautumisesta siihen.
Valtioneuvosto oli antanut tehtävän evakuoida Talibanien valtaamasta Afganistanista suomalaiset ja joukon muita valittuja henkilöitä.
Perjantaina 13.8 ulkoministeri Pekka Haavisto ilmoitti asiasta medialle, että myös Suomen palkkalistoilla olevia afganistanilaisia evakuoidaan. Talibanien käsissä heille perheineen voisi käydä huonosti, vihollisten kätyreitä.
Haavisto soitti samana päivänä ulkoasianneuvos Jussi Tannerille, jolle oli tullut tutuksi muun muassa yritykset saada suomalaislapsia kotimaahan Al-Holin leiriltä Syyriasta.
Ulkoministeri tarvitsi osaavan henkilön
Haaviston mukaan Kabuliin tarvittiin kokenut henkilö hoitamaan evakuointi kokonaisuudessaan loppuun, suomalaisten jo palattua.
”Arvaatko jo, mihin tää on menossa?” ministeri kysyi.
”Pieni aavistus heräilee”, vastasin.
Haaviston puhelu tuli yllätyksenä. Tanner oli kuitenkin monen muun tapaan seurannut Afganistanin nopeasti muuttuvaa tilannetta. Hän sanoo MTV:n uutisten haastattelussa, että oli toki jo miettinyt, että osaavana ihmisenä hänellä voisi olla aikaa ja jonkinlainen rooli evakuointiprosessissa.
Kaikkiaan Kabulista evakuoitavien joukossa oli Suomen lähetystön suomalaiset ja heidän turvatiiminsä, Suomen palkkalistoilla vuosien mittaan olleita paikallisia, Afganistanissa olleita suomalaisia, ja Suomessa pysyvästi asuvia ulkomaalaisia, lähes käytännössä afganistanilaisia.
Tehtävä oli ytimekäs, tylykin: evakuoida oikeat ihmiset, Kabuliin jäävät muut.
Kyse ei ollut humanitaarisesta tehtävästä
– Tämä on aika tärkeä pointti. On tärkeä ymmärtää, että meidän tehtävämme ei ollut humanitaarinen missio. Valtioneuvosto antoi meille täsmällisen ryhmän, joka piti tunnistaa ja evakuoida, siihen ei kuulunut muita, Tanner toteaa MTV uutisten haastattelussa Ulkoministeriön Merikasarmilla.
Ennen lähtöä valmistautumiseen kuului niin tehtävän ja toimivaltuuksien kirkastaminen, kuin johtosuhteet Helsingin ja Kabulin kentän välillä, riittävän isot ’natsat’, eli arvovaltainen titteli paikan päällä, ja oman turvallisuuden takaaminen niin hyvin, kuin se kyseisissä oloissa oli mahdollista. Repussa oli 40 000 Yhdysvaltain dollaria.
Mitään operaatiosuunnitelmaa ei vielä ollut olemassa. (Perjantai 13.8.)
Sittemmin sellainenkin meni uusiksi Kabulin kaaoksessa.
Tanner ja vanha tuttunsa, turvallisuuspäällikkönsä perillä, Patrik Säilä eli Pate, saapuivat Kabuliin C-17-kuljetuskoneella 17.8. Heidän lentoreittinsä lopulta kulki Istanbulin, Budapestin ja Unkarin Pápan kautta perille.
Päivää ennen, 16.elokuuta., Kabulin lentokentältä oli lähtenyt siivillä pois parikymmentä suomalaista, muiden muassa lähetystön suomalainen väki.
Elintärkeä suojausjoukko saapui perässä
Parinkymmenen suomalaisen erikoissotilaan suojausjoukko saapui Kabuliin 21.8. Heitä tarvittiin, sillä vain kaksi ihmistä Kabulissa kykenivät toimimaan hyvin rajatusti.
– Suojausosaston saaminen paikalle oli aivan käänteentekevää. Silloin me pystyimme rakentamaan jonkinnäköisen järjestelmän, järkevän työnjaon, johtamaan sitä hallitusti, ja kaikilla oli jollain tavalla selvät roolit.
Suomalaiset perustivat kentälle oman leirinsä, Camp Boogien. Kentällä majoittuivat leireissään ja toteuttivat evakuointeja monen valtion asevoimat yhdysvaltalaisista venäläisiin ja ranskalaisista norjalaisiin.
Yhteistyötä tehtiin yli kansallisten sotilashihamerkkien. Tannerin kirjassa vilahtelevat nimet kuten Tom ja Viper.
Tehokas ja päämäärähakuinen toiminta vaati luovuutta ja oikeiden henkilöiden tuntemista. Asevoimissakin toiset ovat aloitteellisempia kuin toiset, ja joillekin oli annettu melkoisen vapaa rooli.
– Yksi kirjan viesteistä jälkikäteen ajatellen on se, että tällaisten avaintoimijoiden tunnistaminen on käänteentekevän tärkeää tuon tyyppisissä tehtävissä, kun on hyvin vähän aikaa ja korkeat panokset. Erityisesti norjalaiset ja osa amerikkalaisista, briteistäkin olivat meille hyvin tärkeitä. Ja kyllä me myös pystyimme heitä auttamaan.
Passeja kymmenistä maista
Mikro-ohjeistusta ei haettu pääkaupungeista. Se olisi ollut turhaa, järjetöntä ja aikaa vievää. Tilanteet elivät ja muuttuivat vaarallisella kentällä ja sen lähiympäristössä. Avaintoimijoiden henkilökohtaiset ominaisuudet ratkaisivat.
– Esimerkiksi oli yksi pieni erikoisjoukkoporukka, joka kirjassakin vilahtelee. Kun jälkikäteen kävimme asioita läpi, heidän omakuvauksensa heidän mandaatistaan oli suurin piirtein se, että he saivat tehdä ihan mitä haluavat. Näissä tilanteissa syntyy sellaisia rooleja ja mahdollisuuksia, joita vain osa ihmisistä pystyy käyttämään.
Tällaisten toimijoiden tunnistaminen on tärkeää, koska he voivat olla se ratkaiseva ero onnistumisen ja epäonnistumisen välillä.
Onnistuminen mitattiin sillä, kuinka paljon 'oikeita' ihmisiä Kabulista kyettiin evakuoimaan. Noina kaoottisina päivinä kentän kiitoradoilla lukemattomat ihmiset kantoivat vähintään kymmenien eri maiden passeja. Tulenarin passi oli kuitenkin Afganistanin passi, tai jokin muu henkilödokumentti.
Talibanit pitivät tarkkaa vahtia porteilla
Talibanit eivät halunneet päästää kentän monen portin läpi, varsinkaan afganistanilaisia.
Tämä oli suomalaisten ja muiden sotilaiden kova pähkinä purtavaksi, jopa painajainen jo jihadistisen ISIS-K:n terrori-iskujen uhan takia.
Suomalaistenkin tavoittelemia afganistanilaisia piileskeli eri puolilla Kabulia. Miten löytää heidät, saada heidät ihmismassojen läpi ja ohi talibanien vartioimien porttien. Heidän pelastamisensa oli moraalinen velvollisuus.
Tanner kuvaa portteja lentokentälle pieniksi venttiileiksi.
– Portit olivat niin tukkeutuneita, niin kansoitettuja, niillä oli niin paljon ihmisiä, ja myös sellaisia ihmisiä, joita kenenkään ei kuulunut evakuoida. Tilanne muuttui hyvin vaikeaksi ja osittain sattumanvaraiseksi, että kuka niistä venttiileistä läpi pääsi. Meille oli hyvin vaikeaa tunnistaa, löytää ja saada fyysisesti oikeat ihmiset sisään.
Pahin päivä oli 19. elokuuta. Tanner sanoo, että vaikka evakuoitava olisi ollut parin metrin päässä ja katseet olisivat kohdanneet, tätä olisi ollut lähes mahdoton saada pois väkijoukon keskeltä. Hyvin dramaattista ja vaikeaa, Tanner kuvailee. Ahdistavia tunteita puolin ja toisin ei tarvitse liioitella.
Tilanteet muuttuivat päivästä toiseen, mutta pikkuhiljaa Suomen evakuointilistan nimiä saatiin ruksattua.
Abbey Gate - monen pelastus ja terrori-iskun kohde
Yksi porteista kulki nimellä Abbey Gate. (Tilanteiden vaarallisuudesta kertoo, että Isis-K teki Abbey Gatella verisen terrori-iskun, jossa kuoli noin 170 afganistanilaista ja 13 Yhdysvaltain sotilasta. Isku tapahtui 26.8. eli samana päivänä, kun Tanner ja muut poistuivat Kabulista.)
Abbey Gaten ulkopuolella oli jätteiden täyttämä eräänlainen kanava, jonka alueella oli tuhansia ihmisiä pyrkimässä kentälle.
Kanava oli sen verran lähellä, että ihmisiä pystyi tunnistamaan. Suojausjoukon ja toisten valtioiden sotilaiden yhteistyöllä ihmisiä, jotkut yksin toiset perheittäin, saatiin lopulta odottamaan lähtevää lentoa, mutta helpoksi tehtävää ei voinut sanoa.
– Pystyimme tekemään kansainvälistä yhteistyötä. Joku ohjasi ihmisiä etänä oikeaan paikkaan, toiset vastasivat kuljetuksista, kolmannet olivat portilla ottamassa heitä vastaan ja tunnistamassa siinä ryysiksessä, ja neljännet pitivät lyhytaikaista suojaa, vastaanottokeskustyyppistä fasiliteettia, ja niin edelleen.
"Tehtävä jäi 83 sielua vajaaksi"
Kabulin kentältä, nimeltään Hamid Karzain kansainvälinen lentokenttä, evakuoitiin noina päivinä pitkälti toistasataatuhatta ihmistä.
Se tarkoitti monta lentoa edes takaisin Kabulin ja muiden määränpäiden välillä. Vaarana oli, että koneita tulitettaisiin, niin kävi muun muassa eräälle italialaiselle sotilaskoneelle.
Omassa mielessäni tehtävä jäi 83 sielua vajaaksi.
Nuo 83 afganistanilaista henkilöä olivat yhä valkoisessa bussissa yrittämässä pääsyä kentälle, kun Tanneria ja muita kuljettava sotilaskone nousi ilmaan.
Tanner oli jo Suomessa, kun hän sai viestin yhdysvaltalaiselta sotilaalta.
I got all your guys.
Talibanit palasivat voittajana
Yhdysvallat liittolaisineen oli Afganistanissa kaksi vuosikymmentä. Sotaretki sai alkunsa al-Qaidan terrori-iskuista Yhdysvalloissa 11. syyskuuta 2001. Se päättyi suureen evakuointioperaatioon Kabulin lentokentällä elokuussa 2021. Suomi liittyi mukaan Yhdysvaltojen tukesi 2002 kriisinhallintatehtävissä.
Maailmalla painokoneet ovat tuottaneet hyllykaupalla kirjoja ja artikkeleita sotaretken onnistumisesta tai epäonnistumisesta, sen globaalista merkityksestä ja jälkivaikutuksista, jihadismista, ja monista muista ’hakusanoista´ kansainvälisestä politiikasta kulttuuritutkimukseen.
Yhdysvallat sai tuhottua al-Qaidan läsnäolon ja ajettua talibanit pakoon. Mutta talibanit palasivat, ja pitävät nyt valtaa. Naisten ja tyttöjen asema on karmea, eivätkä YK:n käsitykset muun muassa perusihmisoikeuksista voi hyvin Afganistanissa.
Vuoden 2004 jouluna tsunami yllätti satojentuhansien paikallisten ihmisten lisäksi turistit, ja viranomaisia. Suomessa tsunamista tiedonkulkuineen ja pelastusoperaatioineen käytiin jälkipyykkiä.
Otettiinko Afganistanista, ja evakuointioperaatiosta opiksi?
Kirjassaan Tanner kommentoi evakuointia seuraavasti.
Operaation jälkivalaistus jäi himmeähköksi
South Gaten menetetty bussi [83 sittemmin pelastettua henkilöä] merkitsi kuitenkin, että kokonaisuudessa olimme minusta selvästi epäonnistuneet. Tätä epäonnistumista tai onnistumista ei Suomessa käsitelty systemaattisesti. Varsinainen Afganistanin evakuointioperaation virallinen dokumentaatio jäi käytännössä tekemättä. Toisin kuin muissa pohjoismaissa, suuremmista vertaismaista puhumattakaan, evakuoinnista ei Suomessa tehty ulkopuolista, riippumatonta arviota.
Tannerin mielestä laaja arvio olisi pitänyt tehdä. Hänen mielestään Suomessa evakuointi nähtiin enemmän epäonnistumisena kuin onnistuneena tehtävänä.
– Meidän kokoisesta ja tapaisesta maasta pitäisi löytyä kapasiteettia paremmin käsitellä systemaattisesti ja riippumattomasti se, mikä meni hyvin, mikä meni huonosti ja käyttää oppimisen mahdollisuus.
"Olivat varmoja, että kuolevat"
Operaatioraporttien ja loppupäätelmien rinnalla on inhimillinen, henkilökohtainen kokemus. Kirjaansa varten Tanner on haastatellut lukuisia ihmisiä, myös Suomeen evakuoituja afganistanilaisia. Tanner sanoo hieman yllättyneensä, kun yksi heistä esitti kiitoksensa.
– Sitten hän sanoi, että he olivat aivan varmoja, että he kuolevat tähän, mutta että tämä on uusi mahdollisuus. Olihan se nyt aika vaikuttavaa, hän kertoo Merikasarmin paksuseinäisen linnan tyyneydessä.
Elämää järisyttäviä muutoksia heille, Tanner muistuttaa. Sitkeää porukkaa, voi sanoa.
Kursivoinnit otteita Jussi Tannerin kirjasta Kymmenen päivää Kabulin kentällä.
