Elena Leeveltä yllättävä paljastus suosikkisarjan kuvauksista: "Niissäkin on ollut oma viehätyksensä"

Elena Leeve näyttelee toista lastaan odottavaa Saaraa Onnellan kolmannella kaudella.

Suosikkisarja Onnelan kolmas kausi käynnistyi C Morella 19. joulukuuta. Uusissa jaksoissa päähenkilöt kohtaavat haasteita sekä työelämässä että perhe-elämässä.

Saaraa näyttelevä Elena Leeve kertoi MTV Uutisille lokakuussa sarjan kuvauksissa, että hänen roolihahmonsa elämässä on luvassa monenlaisia käänteitä. Saara ja Antti (Eero Ritala) odottavat toista lasta ja etsivät sopivaa päiväkotia esikoiselleen. Samalla freelance-näyttelijänä työskentelevä Saara pohtii omaa uraansa.

Perhe muuttaa uuteen asuntoon ja kodin remontti sekä tiukka taloudellinen tilanne kiristävät Saaran ja Antin välejä. Parisuhde on koetuksella ruuhkavuosien keskellä.

– Kyllä se vähän pinnaa kiristää, Leeve totesi.

Onnelan uusi kausi on kuvattu aiemmista poiketen syksyllä. Leeve paljasti, että iltakohtauksia on jouduttu kuvaamaan aamuyöllä, koska suurin osa näyttelijöistä on ollut iltaisin kiinni teatterinäytöksissä.

– Se on tuonut aika superaikaisia aamuja, mutta niissäkin on ollut oma viehätyksensä.

Koska Leeven roolihahmo on viimeisillään raskaana, hänen puvustukseensa kuuluu suuri tekovatsa. Hän kertoi, että parin ensimmäisen kuvauspäivän aikana mahaan oli totuteltava ja opeteltava istumaan sen kanssa vakuuttavan näköisesti.

– Tämä on aika jykevä. Tulee todella sellainen olo, että on raskaana. Siihen on helppo samastua.

Onnelan uudet jaksot torstaisin C Moressa.

Lue myös:

    Uusimmat