Eikö kevätsiivous innosta? Näin paljon maksat siivouspalvelusta

Jos energiasi tai aikasi eivät riitä kevätsiivoukseen tekemiseen, voit palkata siivoojan tekemään työn puolestasi. Siivouspalvelun hintaan vaikuttaa muun muassa se, minä viikonpäivänä siivouksen haluaa teettää, ja onko kukaan paikalla asunnossa siivouksen aikana.

Toimitusjohtaja Anna-Maija Salo Piika ja Sisar Oy:stä kertoo, että siivouksen hinta-arviota on hyvin hankala antaa pelkästään asunnon neliömäärän perusteella. Salo arvioi, että 50 neliön asunnon siivoukseen kuluu 3-4 tuntia aikaa ja 100 neliön kokoisen asunnon siivoukseen 4-6 tuntia.

Piika ja Sisar Oy veloittaa tunnin siivouksesta 42-39 euroa (Helsingissä 42 euroa, Oulussa 39 euroa). Näin ollen esimerkiksi Helsingissä sijaitsevan 100 neliöisen asunnon siivouksen hinnaksi tulisi arviolta 168-252 euroa.

Asunnon likaisuuden lisäksi siivouksen hintaan vaikuttavat useat muutkin asiat. Salo kertoo, että nopeimmin ja edullisimmin siivous onnistuu, jos asunto on tyhjillään.

– Kotieläimet tai lapsilauma hidastavat aina siivousta. Jos asunnossa on joku kotona, se vaikeuttaa automaattisesti aina siivousta, jolloin aikaa kuluu enemmän, sanoo Salo.

Hintaan vaikuttaa myös siivouksen ajankohta. Piika ja Sisar Oy siivoaa edullisimmin viikolla kello 9-16 välisenä aikana. Sopimuksen mukainen, säännöllinen siivous on edullisempaa kuin kertaluontoinen siivous.

Kotiavux Oy:n toimitusjohtaja Leena Mauno kertoo, että 50 neliön asunnon kertasiivoukseen kuluu 3-4 tuntia aikaa, kun taas 100 neliön asunnon perusteelliseen siivoukseen 4-8 tuntia aikaa. Kotiavux veloittaa tunnin siivouksesta pääkaupunkiseudulla maanantaisin ja tiistaisin 39 euroa tunnilta. Muina viikonpäivinä siivous on hieman kalliimpaa

Yritys toimii pääkaupunkiseudun lisäksi Tampereella, jossa tunnin siivous maanantaisin tai tiistaisin maksaa 34,20 euroa. Kotiavux veloittaa siis Helsingissä sijaitsevan 100 neliöisen asunnon siivouksesta 156-312 euroa.

Vanhuksille siivouspalveluita arvonlisäverottomasti

Siivouspalveluyritysten internetsivuilla on usein määritelty ne työt, jotka kuuluvat siivoojan tekemään perussiivoukseen. Esimerkiksi ikkunoiden pesun hinta on usein määritelty erikseen yritysten hinnastoissa ja se on kalliimpaa kuin tavallinen siivous.

– Siivouksen hintaan vaikuttavat tietenkin myös kaikki asiakkaan toiveet. Haluaako asiakas esimerkiksi, että kaikki lattialistat pyyhitään, ja että kylpyhuone puhdistetaan perusteellisesti. Hintaan vaikuttaa myös se, millaisia pintoja kodissa on. Uusissa kodeissa pinnat ovat usein helpommin puhdistettavia kuin vanhemmissa taloissa, sanoo Mauno.

Siivouskuluista on mahdollista saada kotitalousvähennystä, eli saada osan maksamistaan kuluista takaisin verotuksen kautta. Lisäksi asiakas voi saada siivouspalvelut arvonlisäverottomina eli huomattavasti edullisemmin, jos asiakkaan toimintakyky on alentunut sairauden, vamman tai ikääntymisen takia.

Arvonlisäverottoman siivouspalvelun edellytyksenä on muun muassa se, että palveluntuottaja on merkitty alueviranomaisten ja kunnan rekisteriin. Palvelun tuottamisen ehdoista on myös tehtävä kirjallinen sopimus sekä palvelusuunnitelma asiakkaan kanssa.

– Arvonlisäverottomuus ja kotitalousvähennys eivät myöskään sulje toisiaan pois. Vaikka saisi palvelun arvonlisäverottomana, saa palvelusta silti myös kotitalousvähennyksen, kertoo Salo.

Jenni Ahola, jenni.ahola@mtv.fi

Lue myös:

    Uusimmat