Ei Yhdysvalloissakaan perustuslakia laadittu kahdessa tunnissa

Yhdysvallat itsenäistyi 4.7. 1776. Perustuslaki allekirjoitettiin 17.9. 1787, ja se astui voimaan seuraavana kesänä. Vaikka perustuslakia ei pidä laadittaman hätä housuissa, nykyinen perustuslaki toteutui yli kymmenen vuotta itsenäistymisen jälkeen. Jos ei kaikki suju vitkaan EU:ssa, ei suju aina myöskään USA:ssa.

Perustuslakikonventti väänsi ja käänsi asiaansa hartaasti ja kiistellen. Lopputuloksena on ”kompromisseja vilisevän päätöksentekoprosessin tulos”, muistuttaa Yhdysvaltain historiaan perehtynyt aatehistorioitsija Ari Helo.

Yhdysvallat on meilläkin läsnä voimakkaammin kuin mikään muu valtio, maailmanpolitiikan uutisten lisäksi erityisesti populaarikulttuurissa. Se puolestaan tuottaa puhtaan viihteen lisäksi joka tuutista eritasoisia ja poliittisesti värittyneitä näkemyksiä maan politiikasta, yhteiskunnasta ja roolista maailmassa. Moni tv-sarja ja elokuva ovat tästä esimerkkejä.

Helon kirja sukeltaa näiden näkemysten aatteelliseen syntyyn ja taustaan. Hän muistuttaa, että ne ovat syntyneet osana aikaansa sidottua, hyvin erimielistä politiikan tekoa, eivät historian ulkopuolelle ikuisina ja lopullisina totuuksina.

Kirja jakautuu kahteen osaan: Yhdysvaltojen synnyn historiallisiin tapahtumiin, perustuslain syntyyn ja siitä käytyyn kamppailuun, perustuslain tulkintaan ja käyttöön politiikassa, ja myös nuoren valtion ulkopolitiikkaan.

Kirjan toinen osa esittelee dokumentteina itsenäisyysjulistuksen, perustuslain lisäyksineen ja nipun federalistiesseitä, joissa perusteltiin valtio-opillisesti ja filosofisesti juuri allekirjoitettua perustuslakia.

Yhdysvaltojenkin synty oli mitä kiihkeintä poliittista vääntöä, missä lehdistöllä oli keskeinen rooli. Oli suuria näkemyseroja siitä millaista valtiota olitiin luomassa. Kuuluuko valta liittovaltiotasolle vai läheisyysperiaatteen mukaisesti alemmaksi. Millainen on oikeuslaitos. Suora vai edustuksellinen demokratia. Voiko liittovaltio perustaa omaa pankkia. Et cetera.

Suomalaisille erityisesti uutisista on tuttua se, että kun puhutaan Yhdysvalloista, roolihenkilönä esiin nousee presidentti. 1700-luvun lopulla kiisteltiinkin myös siitä, kuka tai ketä maata johtavat. Voiton vei presidenttijohtoinen, lähes monarkistinen näkemys. Helo kirjoittaakin, että perustuslaki on epäselvä hallituksen jäsenten roolista Valkoisen talon hallitsijan rinnalla. Hän toteaa että ”Yhdysvalloissa hallitus on lähinnä presidentin henkilökohtainen neuvosto”. Tästä presidenttivetoisuudesta otettiin mallia Latinalaisessa Amerikassa.

Eikä politiikkaa ilman lehmänkauppoja. Sellaisen tuloksena esimerkiksi syntyi nykyinen pääkaupunki Washington D.C. asuttamattomalle suomaalle. Se haluttiin kauas rannikon turmeltuneisuudesta.

Nykypoliitikkojen mantramainen vetoaminen maan ”perustajaisiin” myyttisinä ja koskemattomina hahmoina tuo mieleen minkä tahansa lahkon ja jopa ääriliikkeen. Tätä tukevat monet historioitsijat ja oikeusoppineet. Helo viittaa historioitsija Michael Zuckertiin, joka pitää itsenäisyysjulistusta ”puhtaasti oikeusfilosofisena tekstinä” ja johon tiivistyy moraalihistoria. Helon mielestä Zuckert ei näe sitä aikaansa sidotun politiikan tuotoksena, jota pitää tulkita aikojen muuttuessa.

Helon mukaan Zuckert ”muuntaa Yhdysvaltain vallankumouksen koko modernin yhteiskunta-ajattelun alkuräjähdykseksi, jossa moderni politiikan käsite jää tasa-arvoisen, esipoliittisen yhteiskuntajärjestyksen universumin sisään. Jälkipoliittisenakin tapahtumana Yhdysvaltain vallankumous edustaa ensisijaisesti paluuta esipoliittisten totuuksien äärelle.”

Helo pohtii, että vaaleissa äänestäjät vain valitsevat uuden hallinnon (administration) toteuttamaan kerran luotua ideaalia, eivät poliittista hallitusta (government) eturistiriitoineen. Eli ”Yhdysvallat on jo alun perin syntynyt moderniksi perustuslailliseksi demokratiaksi...”

Sitä se ei ollut äänioikeusrajoituksineen, naisten aseman suhteen, intiaanipolitiikassaan ja orjalaitoksessaan (esimerkiksi yksi pyhimmistä perustajaisistä, presidentti, poliitikko, itsenäisyysjulistuksen kirjoittaja ja valtiofilosofisten tekstien laatija Thomas Jefferson oli orjatilallinen).

Helon kirja painottuu aiheen takia Yhdysvaltojen syntyvaiheisiin. Tuon vaiheen painolastia nyky-yhteiskunnassa hän käsittelee vain hieman historiaosion lopussa. Helo mm. viittaa viimeisen parin vuosikymmenen aikana muodostuneeseen ideologisiin juoksuhautoihin kaivautumiseen. Tämä olisi kokonaan uuden kirjan paikka.

Käsillä oleva opus ei ole kevyintä kesäluettavaa, mutta se avaa nykypäivän Yhdysvaltoja sen syntyhistoriasta ja perustajien poliittisten filosofioiden ja erimielisyyksien näkökulmasta. Nämä silloiset politiikan tekemiset, mutta sittemmin ”esipolitiikaksi” muuttuneet ”totuudet”, nimittäin painavat Washingtonin Capitol-kukkulalla yhä kuin kivi.

Janne Hopsu

Kirjoittaja on ulkomaantoimittaja MTV Uutisissa