Keväällä koronavirukseen sairastunut Eeva Ahtisaari, 84, kertoo hänen ja puolisonsa presidentti Martti Ahtisaaren sairastumisesta Helsingin Sanomien kuukausiliitteen laajassa haastattelussa.
MTV Uutiset kertoi maaliskuun puolivälissä, että Eeva Ahtisaarella todettiin koronatartunta. Hän oli osallistunut 8. maalliskuuta Musiikkitalossa järjestettyyn naistenpäivän konserttiin, josta moni sai koronatartunnan.
Katso yllä oleva video: Naistenpäivän surullisenkuuluisa konsertti oli luultuakin pahempi viruslinko.
Ahtisaari kertoo HS:lle, että hänelle nousi 38,5 asteen kuume seuraavalla viikolla ja häntä yskitti.
Lue myös: Naistenpäivän surullisenkuuluisa konsertti oli luultuakin pahempi viruslinko – jopa sata ihmistä sai koronan ja tartutti sitä vielä eteenpäin: "Olihan se aivan erityinen tilaisuus"
Aluksi Ahtisaari ei meinannut päästä koronatestiin, mutta turvamiehen vaatimuksesta häneltä otettiin näyte, jonka tulosta Ahtisaari joutui odottamaan seuraavan viikonlopun yli.

