Eeva* on asunut yksin yli 40 vuotta. Hän ei kuitenkaan ole yksinäinen. Omakotitalo puutarhoineen ja remontteineen pysyy kunnossa omin käsin. Kumppania Eeva ei pysty rinnalleen oikeastaan edes kuvittelemaan.
Eeva muutti ensimmäisen kerran yksin 20-vuotiaana lähtiessään lapsuudenkodista pois.
– En koskaan pelännyt yksin muuttoa. Ehkä sen aikainen kotikasvatus vaikutti niin, että opin arvostamaan omillaan pärjäämistä, Eeva kertoo.
Lapsuudenkoti jäi viimeiseksi paikaksi, jossa Eeva asui muiden kanssa. Siitä lähtien hän on viihtynyt yksin.
– Olen kyllä seurustellut, mutta se ei ollut minun juttu. Arvostan omaa mielipidettäni ja haluan päättää omat asiani itse ilman kompromisseja.
Ompeluseura kotona
Koiriin Eeva on tottunut lapsuudenkodista lähtien.
– Ei mennyt kauaa, kun hankin ensimmäisen oman karvakuonon. Nyt eläkkeelle jäätyä olen alkanut harrastaa niiden kanssa enemmänkin: toimin yhdistyksissä ja kisailen, Eeva selittää.
On hänellä toki ihmisseuraakin.
– Kotonani kokoontuu kerran kuussa ompeluseura. Vanhojen tuttujen kanssa käymme syömässä joka kuukausi. Siskojeni kanssa olen yhteydessä lähes päivittäin, sillä meillä on paljon yhteistä.
