Koronaviruspandemia on vaikuttanut rajulla tavalla myös kotimaiseen jalkapalloon. Monet seurat ovat joutuneet tekemään lomautuksia, palkanmaksu on keskeytetty ja ilmoilla on ollut valtavaa epävarmuutta tulevasta. Nyt tunnelin päässä näkyy valoa. Veikkausliigaseura Hongan kapteeni Duarte Tammilehto on kohdannut koronan tuomat haasteet, mutta nyt hänen suupielensä kääntyvät ylöspäin.
Veikkausliigakauden on tarkoitus käynnistyä heinäkuun alussa. Täten normaali arki on askeleen lähempänä.
– Olemme olleet jo pidemmän aikaa limbossa ja välitilassa. Sitä mietti, että pelataanko kautta ollenkaan. Nyt kun päätös tuli, niin se antaa motivaatiota ja vahvaa suuntaa koko treenaamiselle, Hongan kapteeni Duarte Tammilehto sanoo MTV Urheilulle.
Tammilehdon mukaan vallitseva tilanne on aiheuttanut paljon huolta ja mietintää myös hänen kipparoiman Hongan sisällä.
– Ei korona mua henkilökohtaisesti pelota, tai niin, että mitä jos avovaimo tai lapset saisivat sen. Tauti ei ole ollut niin vakava tämän ikäisille ihmisille, 30-vuotias Tammilehto sanoo, mutta myöntää perään:
– Tiedän, että jotkut meidän joukkueemme pelaajista ovat olleet todella peloissaan tästä tilanteesta. Jotkut ulkomaalaiset ovat halunneet lähteä kotiin ihan vain siksi, koska he ovat olleet huolissaan sukulaistensa tilanteesta.
Muuttunut arki
Terveys on yksi murhe, talous on toinen.
