DS vietti merkkipäivää Suomessa – paraatiin kokoontui kymmeniä klassikoita

Citroën esitteli Pariisin autonäyttelyssä 5. päivä lokakuuta 1955 yhden autoilevan maailman suurimmiksi klassikoiksi nousseista autoista. Kyseessä oli sekä muotoilullisesti että teknisesti hyvin edistyksellinen DS, joka sijoittui vuonna 1999 järjestetyssä Vuosisadan Auto -äänestyksessä kolmanneksi Ford T-mallin ja Minin jälkeen.

Auto saavutti jo esittelypäivänä huiman suosion, sillä ensimmäisen päivän aikana Citroën vastaanotti noin 12 000 tilausta. Kokonaisuudessaan Citroënin D-mallia eri variaatioineen valmistettiin lähes 20 vuotta ja yhteensä tehtaalta rullasi ulos 1 455 746 autoyksilöä.

Suomeen ensimmäinen neljän kappaleen erä rantautui 29.5.1956, minkä kunniaksi Citroën-harrastajat järjestivät näyttävän juhlakulkueen. Matka alkoi Citroënin maahantuojana toimivan Auto-Bon Oy:n pääkonttorilta Vantaalta ja päättyi Mäntsälään Hirvivaaran Kartanolle. Kulkueeseen osallistui yhteensä yli 60 DS:ää, joista vanhin oli vuosimallia 1958. Suomessa on noin 250 Citroënin D-mallia, joista valtaosa on merkkikerhon jäsenten omistuksessa.

PSA Peugeot Citroën -konserni eriytti DS:n omaksi merkikseen viime vuonna. Tavoitteena valmistajalla on tehdä DS:stä oma premium-brändi Peugeotin ja Citroënin yläpuolelle.

Lue myös:

    Uusimmat