Dopingista kärynnyt norjalainen kuoli

Ensimmäisenä norjalaisena yleisurheilijana kilpailukiellon dopingista saanut Knut Hjeltnes on kuollut 72-vuotiaana. Asiasta kertovat muun muassa VG ja NRK.

Keskiviikon vastaisena yönä menehtynyt Hjeltnes oli kiekonheiton maailmanhuippuja 1970–80-luvuilla. Hän kilpaili kolmesti olympialaisissa ja sijoittui parhaimmillaan neljänneksi. Myös EM-kisoissa hän oli parhaimmillaan neljäs.

Hjeltnes piti hallussaan Pohjoismaiden ennätystä kiekonheitossa vuosina 1979–83.

Kiekonheitossa seitsemän Norjan mestaruutta voittanut Hjeltnes taitoi myös kuulantyönnön. Kuulassa hän saavutti yhdeksän maansa mestaruutta.

Hjeltnes heitti kiekkoa pisimmillään 69,62 metriä ja työnsi kuulan parhaimmillaan 20,55:een.

Dopingkäry

Hjeltnesin uraa tahrasi vuoden 1977 dopingkäry anabolisista steroideista. Hän antoi positiivisen näytteen kahdessa dopingtestissä ja sai vuoden kilpailukiellon. Hän oli ensimmäinen dopingpannan saanut norjalainen yleisurheilija.

– Dopingtapaus jäi vaivaamaan minua lopun elämäni ajaksi. Sekä yksityisesti että ammatillisesti, Hjeltnes kertoi VG:lle vuonna 2016.

Hjeltnes toimi oman urheilijauransa jälkeen valmentajana.

Lue myös:

    Uusimmat