Dina toivoo, että olisi valinnut myöhäisen abortin tyttärensä syntymän sijaan: "Sen ei olisi pitänyt mennä näin"

"Toivon, että olisin hankkinut myöhäisen abortin sen sijaan, että synnytin tyttäreni".

Näin alkaa Dina Zirlottin teksti, jossa hän kertoo tyttärestään.

Amerikkalainen Dina tuli raskaaksi raiskauksen seurauksena. Luokkatoveri, johon hän luotti, raiskasi Dinan hänen omassa kodissaan, kun Dina oli vain 17-vuotias, kertoo Huffington Post.

Raskaustesti näytti positiivista

Tapahtuneen jälkeen aiemmin koulussa menestyneen Dinan arvosanat romahtivat. Hän lopetti harrastuksensa, laihtui ja harkitsi itsemurhaa. Tapahtuneesta hän ei kertonut kenellekään.

– Se oli elämää tapahtuneen jälkeen, melkein kahdeksan kuukautta sen jälkeen, kun äitini löysi sänkyni alta sanomalehteen käärityn kirjan raiskauksesta selviytymisestä. Hän itki ja pyysi anteeksi, laski kaikki merkit, joita olin näyttänyt aiempina kuukausina, Dina muistaa.

Äiti vei tyttärensä gynekologille ja sukupuolitautitestiin. Sitten raskaustesti näytti positiivista.

– Olin ollut henkisesti niin epävakaa kuukausia raiskauksen jälkeen, mieleni oli revitty ruumiistani eikä minulle edes tullut mieleen, että pahoinvoinnilla, jota koin kuukausien ajan, voisi olla syy. Olin hauras. Vatsani oli tuskin kasvanut. Kuukautiseni olivat aina olleet tiputtelua ja epäsäännölliset, Dina kuvailee.

Lue myös: Gynekologi pani kriitikoille jauhot suuhun: "Myöhäiset abortit eivät ole 'päähänpistoja', vaan traagisia tilanteita"

Lapsen aivot eivät kehittyneet normaalisti

Dinalle tehtiin ultrakuvaus. Hoitaja kertoi, että Dina odotti tyttöä.

– Hän hiljeni heti kerrottuaan sen. Kun hän skannasi (lapsen) päätä ja otti mittoja, hänen katseensa synkistyi. Hoitaja pyyhki vatsani ja pyysi meitä seuraamaan häntä neuvotteluhuoneeseen. Äiti rinnallani oli levoton. Saatoin vain tuijottaa tuolia vastapäätä minua. Luulen, että me molemmat tiesimme silloin, että jotakin kamalaa tulisi tapahtumaan.

Syntymättömän lapsen aivot eivät olleet kehittyneet normaalisti. Hän syntyisi kuurona, sokeana ja vakavasti sairaana.

– "Tämä tila ei salli elämän jatkua", hoitaja sanoi sellaisella neutraalilla äänellä, jota ihminen käyttää, kun hän havainnoi katastrofia.

Päätti jatkaa raskauden loppuun

Dina uskoi olevansa itse syypää lapsen tilaan. Hänen äitinsä kysyi vaihtoehdoista, mutta Dina oli jo päättänyt jatkaa raskauden loppuun; hänhän oli jo kahdeksannella kuulla. Dina olisi voinut hakea poikkeuslupaa myöhäiseen aborttiin, mutta se olisi vaatinut aikaa ja paperityötä. Dina ei tehnyt niin.

Dina. Jos kuva ei näy, katso se täällä.

– Sanat, jotka tulivat mieleeni, olivat "julma" ja "epäinhimillinen". Olin jo kärsinyt yhden trauman. Eikö se ollut tarpeeksi? Olin niin särkyvä, roikuin kiinni elämässäni vain yhden rihman varassa, halusin epätoivoisesti jotakin normaaliutta, ja tunnetasolla minulta otettiin nyt vieläkin enemmän. 

"Pelkäsin, että hän kuolee käsivarsilleni"

Dinan tytär Zoe Lily syntyi vuonna 2005. Aluksi Dina ei halunnut koskea häneen., koska hän uskoi aiheuttavansa tytölle vain lisää tuskaa.

– Pelkäsin, että hän kuolee käsivarsilleni, pelkäsin, että katson häntä ja koen samaa ällötystä kuin koen itseäni kohtaan. Hänet vietiin pois.

Lue myös: Jennifer tuli raskaaksi raiskauksesta – päätti pitää lapsen: ”Meillä on vaikeita keskusteluja edessämme”

Perheeltä kysyttiin, miten he haluaisivat edetä: Zoen aivot kykenivät vain pitämään yllä hänen peruselintoimintojaan, mutta kaikkeen muuhun hän tarvitsisi apua.

– Muistan, että käperryin itseeni äitiysosastolla, olin 18, koin traumani uudelleen ja muistin sen hyökkäyksen, olin lamaantunut enkä voinut päättää. Maitoni nousi ja olin raivoissani – se tuntui julmalta pilalta. En voinut kuvitella, miten tämä kaikki muuttuisi vuodessa, miten voisin olla niin täynnä rakkautta tätä lasta kohtaan ja samalla toivoa, että hän ei koskaan olisi syntynyt.

"Muistan Zoen kuolinpäivän säälimättömän hyvin"

Dinan perhe vei Zoen kotiin. Lapsi eli vuoden. Hän sai kohtauksia eikä kyennyt nukkumaan; maitopullon juominen kesti tytöltä tunteja eikä hän kyennyt säätelemään kehonsa lämpötilaa.

Dina meni yliopistoon; hän opiskeli ja vei lastaan sairaalaan. Tämä kohtasi terveysongelman toisensa jälkeen.

– Toisin kuin raiskaukseni päivän, muistan Zoen kuolinpäivän säälimättömän hyvin, Dina kuvaa.

– Mikään ei voi valmistaa ihmistä lapsen menettämiseen, vaikka hän tietäisi, että se tapahtuu. Paras ystäväni käveli perheeni kotiin (ja sanoi): "Meidän pitää mennä sairaalaan. Zoe kuoli juuri". Murenin lattialle. Se vaikutti ainoalta asialta, jonka voisin tehdä. Makasin siinä nyyhkyttäen, ja aivan kuin raiskaukseni aikana, en enää ollut omassa kehossani. Tuijotin keskittyneesti kuollutta koiperhosta ikkunalaudalla. Aurinko osui minuun lasin läpi.

"Ehkä minäkin olisin säästynyt"

Zoe haudattiin peitteisiinsä käärittynä. Dina olisi halunnut tulla haudatuksi hänen kanssaan.

– Suru syö minua jopa nyt, ja vaikka sillä ei ole hampaita tai leukoja, se nielee minut kokonaisena. Se on ajanut minut raiteiltani lukemattomia kertoja 12 vuotena tytön kuoleman jälkeen. Olen palasina, Dina kuvaa.

Nyt hänellä on aviomiehensä kanssa kolme tytärtä. Silti hän kokee surua tilanteestaan ja pohtii, millaista hänen elämänsä olisi ollut, jos hän ei olisi joutunut kokemaan väkivaltaa ja tullut raskaaksi.

– Sen ei olisi pitänyt mennä näin. Jos minulle olisi annettu vaihtoehto valita myöhäinen abortti, olisinko tehnyt sen? Kyllä. Sata kertaa kyllä. Se olisi ollut kiltteyttä. Zoen ei olisi tarvinnut kestää niin paljon kipua lyhyen elämänsä aikana. Hänen sydämensä olisi voinut pysähtyä, kun hän oli lämpimässä ja turvassa sisälläni, ja hänet olisi säästetty kaikelta sitä seuranneelta. Ehkä minäkin olisin säästynyt.

Lähde: Huffingtonpost.com