Vendi kuoli seksuaaliväkivallan ja henkirikoksen uhrina vasta 15-vuotiaana. Uutuusdokumentissa Vendin täti Saara Salminen ja sisko Vilma Salminen kertovat raskaasta suruvuodesta.
Saara kirjoittaa hautakynttilän lasiin tekstin Ikuinen ikävä sua, Vendi ja laskee sen ruskealle hiekalle. Vilma viimeistelee oman tekstinsä ja asettaa omansa pienen kummun vastakkaiselle puolelle. Kummatkin heistä tietävät, että Vendin äidille on tärkeää, että kynttilät asetellaan muistopaikalle kauniin symmetrisesti.
15-vuotiaana henkirikoksen uhrina kuolleen Vendin muistopaikka sijaitsee Naakan ja Laiskan kaupunginosien välisen metsikön reunassa kävelytien vieressä. Ihan sen paikan lähistöllä, mistä Vendi löydettiin.
Keskellä muistopaikkaa kasvaa Vendin muistoksi istutettu puu, jonka ympärillä on tälläkin hetkellä useita kynttilöitä ja muistoesineitä. Yhdessä kynttilöistä lukee: Kaikkien pitäisi saada kävellä rauhassa kotiin.
Kynttilään käsin kirjailtu lause muistuttaa, että Vendin kohtalo ei ollut satunnaista tai sattumaa, vaan osa naisvihan ilmiötä. Naisvihan pahin mahdollinen ilmentymä, niin kuin Vilma ja Saara perheen pohjattoman surullista tarinaa kuvailevat.
Asian ytimessä.doc Hän oli Vendi
Hän oli Vendi -dokumentissa Vendin sisko Vilma ja täti Saara kertovat suruvuodesta ja oikeusprosessin epäoikeudenmukaisuudesta. He eivät halua, että Vendi jää ainoastaan yhdeksi numeroksi henkirikostilastoissa.
– Hän oli ennen kaikkea kiltti. Ihminen, joka ei ikinä haastanut kenenkään kanssa riitaa. Hän oli viaton 15-vuotias tyttö, Vilma kuvailee pikkusiskoaan.
25:15
Dokumentin voi katsoa maksuttomilla MTV Katsomo -tunnuksilla.
"Haluan suojella Vendin muistoa"
Saara naputtelee tietokonettaan valkeakoskelaisessa lähes tyhjässä työhuonekompleksissa. Tekeillä on Saaran elämän tärkein projekti.
Vendin kuoleman jälkeen viestintäalan yrittäjänä toimiva Saara yritti väkisin pysytellä työelämässä. Hän sinnitteli säästöillä ja teki töitä aina, kun pystyi.
– Tiesin yrittäjänä sosiaaliturvani olevan niin heikko, että töistä pois jääminen johtaisi hyvin nopeasti valtaviin talousvaikeuksiin. Jotenkin ajattelin kaikessa vihassani niin, että kaikki muu on jo pilalla, että tätä minä en enää anna.
Alkuvuodesta Saara paloi loppuun.
– Romahdin ja myönsin itselleni olevani kyvytön suoriutumaan työstäni. Kognitiiviset kyvyt olivat jo niin paljon heikenneet, muistini ei enää toiminut, olin unettomuudesta ja surusta kuolemanväsynyt ja itkin vain joka päivä. Siitä alkoi mun sairausloma.
Nyt Saara kirjoittaa, sillä se auttaa käsittelemään kaikkea tapahtunutta. Asioiden järjestäminen paperille on hänelle terapiaa. Sitäkin tärkeämpää kuitenkin on, että hän saa Vendin tarinan ikuistettua sellaisena, millaisena perhe sen on nähnyt ja kokenut.
Idea perheen itsensä kirjoittamasta kirjasta kypsyi pikkuhiljaa, mutta sai alkunsa heti Vendin kuoleman jälkeen.
– Ensin nousi se raivo siitä uutisoinnista ja kaikesta väärästä tiedosta, mitä oli liikkeellä. Mulle tuli valtava tarve suojella Vendin perhettä ja Vendin muistoa. Olisin halunnut huutaa koko maailmalle, että ei se mennyt noin, täti kertoo.
Perhe sai ensimmäiset ehdotukset kirjan teosta vain muutaman kuukauden päästä tapahtuneesta.
Se turhautti ja satutti.
– Tuskin olimme saaneet laskettua Vendiä hautaan, kun täysin vieraat ihmiset ottivat yhteyttä. Se tuntui, että halutaan hyötyä tragediasta, joka on juuri murskannut meidän koko perheen ja tuhonnut niin monta elämää.
Saara muistelee, että Vendin sisko Vilma oli se, joka lopulta puuskahti, että perheen pitäisi tehdä kirja itse. Muutamaa kuukautta myöhemmin Saara alkoi kirjoittaa.
– Kyllä se merkitsee paljon, että se tulee meidän suustamme. Meidän täytyy kertoa Vendin tarina sellaisena kuin se oikeasti oli, Vilma kertoo.
Elämän kamalin lauantai
Saara ja Vilma saivat kummatkin tiedon Vendin kuolemasta puhelimitse. Saara ihailee siskoaan, joka pystyi kertomaan asian niin selväjärkisesti, vaikka oli juuri menettänyt tyttärensä.
Saara tiesi heti, että jotain on pielessä, sillä yleensä sisko ei soittanut niin aikaisin. Puhelun alussa sisko kehotti Saaraa istumaan alas. Tulossa olisi kamalia uutisia.
– Oletin ensin, että jompikumpi meidän vanhemmistamme on kuollut.
Sisko kuitenkin kertoi, että hänen tyttärensä eli Saaran siskon tyttö Vendi on kuollut.
– En ymmärtänyt, mistä on kyse. Miten niin on kuollut? En ymmärtänyt yhtään, miten se voisi olla edes mahdollista, Saara muistaa ajatelleensa paniikissa.
Saara muistaa edelleen, kuinka hänestä tuntui, että pallea tyhjenee, eikä henki kulje. Maa jalkojen alta katosi. Hän pystyi ainoastaan itkemään ja huutamaan.
Vendin äiti oli soittanut ja kertonut suru-uutisen myös tyttärelleen Vilmalle, joka asui tuolloin Lahdessa. Samaan aikaan kun Saara hyppäsi auton rattiin olivat myös Vilma ja hänen puolisonsa matkalla kohti perheen kotitaloa.
– En osannut ajatella yhtään mitään muuta kuin, että nyt täytyy päästä kotiin ja nopeasti. Ihan sama, jäisikö telkkari päälle tai valot palamaan, Vilma kertaa järkytyksen tunteitaan.
Lue myös: Vilma katsoi pikkusiskonsa murhaajaa suoraan silmiin: "Vendi oli oikea ihminen – viaton tyttö"
Vendin äiti ei ollut avannut puhelimessa tapahtunutta tarkemmin, mutta ei hänen tarvinnutkaan. Vartin mittaisella automatkalla Saaralle valkeni, mitä Vendille oli käynyt. Olihan siskontyttö löydetty kuolleena metsiköstä.
– Ymmärsin, mitä oli tapahtunut. Vendihän oli tyttö.
Perhe ei halunnut julkisuutta
Tieto Vendin kuolemasta levisi heti samana päivänä medioihin. Perheelle alkoi sadella yhteydenottoja joka puolelta. Niin sähköpostitse, puhelimitse kuin sosiaalisen median kautta.
– En osannut odottaa, että viestejä ja puheluita tulee niin nopeasti ja niin paljon. Se oli pelottavaa, koska emme vielä tienneet itsekään mistään mitään, Vilma muistelee.
Perheelle kävi pian selväksi, etteivät he pääse julkisuutta pakoon. Perheen tragedia oli koko Suomen tragedia. Saarasta se tuntuu edelleen epäoikeudenmukaiselta.
– Perhehän ei saanut itse missään vaiheessa valita sitä, haluavatko he tästä julkista vai ei. Sen päätöksen tekivät muut ihmiset. Viime kädessä käräjäoikeus.
– Kun kaikki sitten oli julkista, aloimme miettiä, että ehkä tämän kaiken seassa pitäisi kuulua myös meidän äänemme. Ehkä voisimme edes yrittää suunnata surumme johonkin rakentavaan.
Omaiset salasivat numeronsa, mutta perheen kotitalon osoite oli vuodettu nettiin. Se horjutti perheen jo valmiiksi rikottua turvallisuuden tunnetta.
– Kaikki voimat menivät siihen, että jaksoi hengittää ja olla elossa. Ei meistä kukaan toivonut joutuvansa tällaisen huomion kohteeksi, eikä varsinkaan siinä vaiheessa, Saara kuvailee.
Ikävää puhetta ja spekulaatioita
Tuli aavistus, että asialla useampi tekijä ja tyttöjä joukossa mukana. Saas nähdä.
Ei olisi yllättävää sekään että tekijä olisi toinen tyttö, uhrin kaveri.
Mun silmään liian nuori liikkumaan jo viime kesänä kavereiden kanssa yömyöhään siideriä lipittäen.
Keskustelupalstat täyttyivät perättömillä spekuloinneilla sekä uhrin ja läheisten syyllistämisellä. Medioissa haastateltiin paikallisia, joilla ei ollut osaa eikä arpaa tapaukseen.
– Kaikenlaista uutisoitiin. Myös sellaista, mikä oli satunnaisten ihmisten satunnaista puhetta vailla mitään todellisuuspohjaa, Saara muistelee.
Myös Vendin vanhempien kasvatustaitoja arvosteltiin. Saara muistaa elävästi kirjoitukset, joissa annettiin ymmärtää, että vanhemmat huolestuivat Vendistä vasta aamulla.
– Tosi asiassa kukaan ei tiennyt, mitä vanhemmat olivat tehneet koko yön. Tuntuu pahalta, että annetaan ymmärtää, että vanhemmat olivat nukkumassa, mikä ei pitänyt paikkaansa.
– Se asetti perheen ja vanhemmat kyseenalaiseen valoon ja aiheutti hirvittävän määrän ikävää puhetta.
Saara seurasi vierestä, kuinka tapauksesta kirjoittelu satutti niin Vilmaa kuin Vendin vanhempia ja muita sisaruksia.
– Perhe oli hirveimmässä kärsimyksessä, missä kukaan voi olla, ja sitten heitä vielä aletaan muiden ihmisten toimesta tällä tavalla lyödä. Se oli hirveää seurattavaa.
Myös Vilma seurasi uutisointia ja kirjoittelua tiiviisti. Hänestä tuntui, että hänen on pakko saada tietää kaikki tapahtuneesta, vaikka perättömät kirjoitukset satuttivatkin. Vilma jopa oikoi anonyymisti perättömiä tai virheellisiä tietoja.
– Se tuntui pahalta, että ei voinut sanoa, että tämä ei mennyt näin.
Tragedia sairastutti perheen
Vilma ja Saara ovat joutuneet kummatkin jäämään pois töistä tapahtuneen takia. Tapahtumat tulevat myös uniin.
– Tuntuu, että on elämä ennen ja on elämä nyt. Nyt se on pelkästään tätä ikävöintiä, uutisten lukemista ja oikeudenkäynnin odottelua, Vilma kertoo.
Myöskään muut läheiset eivät ole pystyneet palaamaan arkeen.
– Meillä kaikilla on vähän samankaltainen tilanne. Useimmilla meistä on masennus, erilaisia traumaoireita, painajaisia, unettomuutta, ahdistuneisuushäiriöitä tai paniikkikohtauksia, Saara kuvailee Vendin läheisten tilannetta.
Lokakuun 3. päivä asiaa käsiteltiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Osa perheestä seurasi oikeudenkäyntipäivää paikan päällä – myös Vilma ja Saara. Kummallekin heistä on ollut tärkeää saada tietää kaikki mahdollinen tapahtuneesta.
– Toki emme koskaan saa täyttä varmuutta siitä, miten asiat ovat menneet ja luulen, että se on asia, mikä tulee vainoamaan minua koko loppuelämäni ajan. Mieli tuottaa, mitä mieli ei tiedä, ja nämä ahdistavat filminpätkät pyörivät jatkuvasti mielessä, Saara kertoo.
Käräjäoikeudessa syyttäjä oli vaatinut tekijälle rangaistusta taposta, mutta perhe käytti asiassa asianomistajan syyteoikeutta. Lopulta tekijä tuomittiin murhasta ja törkeästä lapsenraiskauksesta.
Lue myös: Valkeakosken murhaajan nettihakuhistoria on hyytävää luettavaa: "Hän pohtii sarjamurhaajien ensimmäistä tekoa"
Lokakuinen käräjäoikeuden tuomio tuli nopeasti, heti oikeudenkäynnin päätteeksi samana päivänä. Se helpotti perhettä.
Asian käsittely kuitenkin jatkuu kesäkuussa Turun hovioikeudessa, mikä on saanut perheen levottomaksi.
Perheen suurimpana pelkona onkin, että hovioikeus katsoo asian toisin. Tappotuomio tarkoittaisi, että tekijä voisi kävellä vapaana jo 3–4 vuoden vankilajakson jälkeen. Se tuntuu Saarasta ja Vilmasta täysin absurdilta.
– Se ei vaan mene tajuntaan, että se on mahdollista, eikä sitä halua ajatella, että sekin mahdollisuus vielä on, Vilma kertoo.
– Tuleva hovioikeuden käsittely on tehnyt meistä hermostuneita jo nyt. Eihän meidän kenenkään oma suremisen prosessi pääse askeltakaan eteenpäin ennen kuin tämä asia on käsitelty, Saara jatkaa.
"Menetimme niin valtavan paljon"
Saaran parhaillaan työstämä kirja ei ole ainoa projekti Vendin muistolle. Vendin muistoa vaalitaan myös Saaran ja Vilman pitämillä sosiaalisen median tileillä. Lisäksi tulossa on muistokonsertti.
– Joskus olen miettinyt, miten moni asia olisi nyt toisin, jos oikeudenkäynti olisi ollut salainen. Nyt yksi asia on johtanut toiseen.
Perhe toivoi oikeudenkäynnin salausta, mutta siihen ei suostuttu. Käräjäoikeuden käsittely oli pitkälti julkinen, ja media seurasi oikeudenkäyntipäivää tiiviisti.
– Se tuntui epäreilulta ja pahalta. Ei tässä maailmassa löydy yhtäkään ihmistä, joka haluaisi omaan lapseensa kohdistuvaa raiskausta käsiteltävän kaikkine yksityiskohtineen joka ikisessä mediassa.
Koska kaikesta tuli julkista, Saara ja Vilma päättivät kertoa läheisten näkemyksen tapahtuneesta. He halusivat, että Vendi muistetaan sinä kilttinä ja luotettavana ystävänä ja nuorena, mitä hän oli.
– Kyllä me niin valtavan paljon hänessä menetettiin. Ei pelkästään me perheenä, vaan koko valkeakoskelainen yhteisö ja maailma. Hän oli sisältä ja ulkoa kaunis ihminen. Sellainen, joita tämä maailma tarvitsee.
Matkalla käräjäoikeuteen Saara ja Vilma tekivät ensimmäisen julkisen päivityksen. Sen avulla kerättiin myös varoja mahdollisten oikeudenkäyntikulujen kattamiseksi. Koska perhe käytti syyteoikeuttaan, häviö tarkoittaisi rahanmenoa. Keräyksen 10 000 euron tavoite kuitenkin täyttyi nopeasti.
Mikään määrä työtä ei tuo Vendiä takaisin
Vendin murhaaja tuomittiin maksamaan 70 000 euroa kärsimyskorvauksia perheelle. Saaraa harmittaa, että mediassa jää usein kertomatta, että henkirikoksen uhrien omaiset tuskin koskaan näkevät määrätyistä rahoista euroakaan.
– Tällä hetkellä se jää vain tyhjiksi sanoiksi paperille, että tällaisia korvauksia on määrätty.
Lue myös: Valkeakosken murhauhrin perheelle määrättiin 70 000 euroa kärsimyskorvauksia – totuus on kuitenkin toinen: "Omaiset eivät saa euroakaan"
Kevään aikana Saara ja Vilma ovatkin suunnitelleet kansalaisaloitteen julkaisemista. Vielä toukokuussa julkaistavan aloitteen tavoite on palauttaa henkirikosten uhrien läheisille määrätyt kärsimyskorvaukset takaisin valtion maksettavaksi.
Eri projektien kautta Vilma ja Saara pitävät itsensä kiireisinä. Niin kiireisinä kuin suru ja jaksaminen antavat myöden.
– Vaikka me tehdään hirveästi, välillä iskee silti ajatus, että tämä ei kumminkaan muuta mitään. Se ei tuo Vendiä takaisin. Tämä kaikki on ikään kuin turhaa sen rinnalla, mitä on tapahtunut.
– Samaan aikaan meitä jotenkin kannattelee se ajatus, että ehkä me voidaan tällä kaikella auttaa jotakuta toista, Saara jatkaa.
"Olen vihainen yhteiskunnalle"
Saara ja Vilma pitävät Oikeutta Vendille -tilejä yhdessä.
– Ollaan Vilman kanssa henkilöinä samanlaisia, että tällaisen äärimmäisen surun edessä on vaikeaa vaan olla. Meillä molemmille on ominaista, että jotain pitää tehdä.
Saaraa on lämmittänyt erityisesti se tuki ja rakkaus, jota valkeakoskelaiset ovat heille osoittaneet ja jota he saavat tilien kautta. Se on osoittanut hänelle, miten montaa ihmistä Vendin kuolema on koskettanut.
– Kyllä se on muistutus siitä, että vaikka meidän maailmamme on nyt tosi musta, täällä on jotain hyvääkin. Kaiken tämän keskellä on välillä vaikea muistaa, että maailma ei ole pelkkää pimeyttä.
Lue myös: Valkeakoskella murhatun Vendin perhe kiittää saamastaan tuesta: "Tämä asia on koskettanut suurta yleisöä"
Sen lisäksi, että Vilman ja Saaran tekemissä julkaisuissa vaalitaan Vendin muistoa, niiden kautta halutaan tuoda esille myös tapauksen yhteiskunnallista puolta: Vendin kuolema ei ollut sattumaa tai yksittäistapaus.
Saara ja Vilma olisivat toivoneet alusta asti, että Vendin kuolema nähdään osana naisvihan ilmiötä.
– Olisin kaivannut enemmän sellaista syvempää pohtimista siitä, mitä me voimme yhteiskuntana tehdä. Missä petti? Miten voisimme torjua tiettyjä ilmiöitä sen sijaan kuin pelkästään repostella sitä itse tapahtumaa ja sen yksityiskohtia? Saara kertoo.
Saara on ylpeä Vilmasta, joka surusta huolimatta jaksaa aktiivisesti puhua naisvihasta ja raiskausten uhrien asemasta.
– Kyllä minusta tuntuu, että yhteiskunta on se, jolle olen eniten vihainen, että tällainen on päässyt tapahtumaan. Tämä ei ole mikään yksittäinen juttu ja varmasti tulee muitakin uhreja, ellei tähän saada jotain muutosta.
Viime naistenpäivänä, 8. maaliskuuta, Vilma osallistui naistenpäivänmarssille yhdessä Saaran ja 70 muun valkeakoskelaisen kanssa. Jalassaan hänellä oli Vendin kengät ja kädessä kyltti, jossa luki:
Kaikkien pitäisi saada kävellä rauhassa kotiin.
Vendi ei saanut.