USA 2006. Ohjaus: Brian W. Cook. Käsikirjoitus: Anthony Frewin. Tuotanto: Cook, Michael Fitzgerald. Kuvaus: Howard Atherton. Leikkaus: Alan Strachan. Musiikki: Bryan Adams. Pääosissa: John Malkovich, Tom Allen, Scott Baker, Nick Barber, Angus Barnett, Linda Bassett. Kesto: 86 min.
Elokuvaohjaaja Stanley Kubrick (1928–1999) tunnettiin siitä, ettei kukaan tuntenut häntä. Hohdon (The Shining, 1980), Kellopeliappelsiinin (Clockwork Orange, 1971) ja Avaruusseikkailu 2001:n (2001: A Space Odyssey, 1968) tekijä oli erakko-perfektionisti, joka antoi töidensä puhua puolestaan.
Kasvoton julkkis oli houkuttelevaa riistaa 1990-luvulla Lontoossa vaikuttaneelle Alan Conwaylle, joka tekeytyi Kubrickiksi vietelläkseen nuoria poikia ja lypsääkseen rahat itseään tollommilta talliaisilta. Conway ei ollut erityisen hyvä roolissaan, muttei hänen uhreissaankaan ollut juuri kehumista. Häpeämätön elostelija valitsi maalitauluikseen kuuluisuudesta haaveilevia tyhjäpäitä ja avokätisiä idiootteja, jotka uskoivat huijarin valheisiin kovin heppoisin perustein.
Oikean Kubrickin apulaisohjaajana työskennellyt Brian W. Cook on tarttunut itselleen varsin herkulliseen aiheeseen ensimmäisessä varsinaisessa ohjaustyössään. Conwayn tarina on liipannut läheltä myös elokuvan käsikirjoittajaa, Anthony Frewiniä, joka oli mukana jo ohjaajagurun Avaruusseikkailun teossa. Juuri Frewin oli se henkilö, joka Kubrickin klaanista ensimmäisenä pääsi Conwayn jäljille – Eyes Wide Shutin (1999) tekemisen aikana hän oli se, joka joutui vastaamaan höynäytettyjen vihaisiin puheluihin.
Taustastaan huolimatta kaksikko on lähestynyt vale-Kubrickin tarinaa löysin rantein ja tuomitsematta; lopputulos on groteskien kohtaamisten, uskomattomien käänteiden ja viinan värjäämä tragikomedia. Avainasemassa on pääosassa makaaberisti keikistelevä kameleontti John Malkovich, jolle mehukas rooli on antanut mahdollisuuden erilaisten aksenttien ja maneerien harjoittamiseen.
Epätoivon hetkellä Conway väittää haluavansa paeta itseään, mihin selitykseen onkin helppo uskoa. Myös Malkovich rakentaa oman roolitulkintansa paljolti juuri tämän motiivin varaan. Koko totuutta se ei huijarin muotokuvasta silti paljasta, sen ymmärtää etevä näyttelijä itsekin. Piinatussa persoonassa pilkahtavaa ilkikurisuutta ei voi keittiöpsykologialla tyhjentävästi selittää, sen verran patologinen tapaus Conway sittenkin on. Hän ei suostu uhriksi, vaikka siihen olisi mahdollisuuksia; päinvastoin, alennustilassaankin hänen onnistuu kääntää hälyttävä tilanne oudon voitokkaaksi.
Kubrickinsa tunteville elokuvan ääniraita tarjoaa tunnistettavia leffalainoja Kellopeliappelsiinista ja Avaruusseikkailusta. Näyttelijäkaarti on nimekäs pikkurooleja myöten, esimerkkeinä mainittakoon vaikkapa 1960-luvun Bond-tyttö (Kultasormen Pussy Galore!) Honor Blackman (alun hienostorouva), ex-huippumalli Marisa Berenson (journalistin vaimo) sekä brittitähti Richard E. Grant (Jasper).
Teksti: Outi Heiskanen