Christiania ja Robinia epäiltiin 4-vuotiaan leikkikaverinsa tappamisesta – nyt Kevin-pojan isä kertoo, miten ystävystyi teosta epäiltyjen veljesten kanssa 20 vuotta myöhemmin

Veljeksiä epäiltiin kaverin tappamisesta – kuolleen pojan isä ja veljekset ystävystivät 20 vuoden jälkeen 3:11

4-vuotias poika, joka löytyi kuristettuna ja pahoinpideltynä pienen paikkakunnan lammen rannalta. 5- ja 7-vuotiaat veljekset, joita epäiltiin raa'asta teosta. Ruotsi ei unohda järkyttävää tapahtumaketjua, joka on kulkenut jo kaksi vuosikymmentä nimellä Kevinin tapaus. 

Oli 16. elokuuta, kesäloman viimeinen päivä rauhallisessa, pohjoisruotsalaisessa Arvikan kylässä, kun 4-vuotias Kevin Hjalmarsson löytyi kuolleena vuonna 1998. Pojan isoisä teki karmean löydön huomatessaan lapsen lammen rannalla. 

Aluksi tapausta tutkittiin hukkumistapauksena, mutta pian poliisi alkoi tutkia sitä rikoksena, johon liittyi pedofiliaa. Tutkimusten edetessä tapaus muuttui henkirikokseksi, jonka tekijäksi epäiltiin 5- ja 7-vuotiaita veljeksiä Robinia ja Christiania. 

Nuorempaa veljestä oli aluksi kuulusteltu todistajana, mutta pian hänestä tuli pääepäilty. 

Kukaan ei halunnut "murhaajalapsia"

Jo Kevinin kuolema yksistään järkytti – lisäksi epäiltyjen tekijöiden poikkeuksellinen nuori ikä kuohutti sekä kansalaisia että päättäjiä.

Poikia ei voitu nuoren ikänsä takia tuomita rikosoikeudessa, vaikka heidän sanottiin tunnustaneen tekonsa. Heidät olisi haluttu sijoittaa toiseen perheeseen, mutta yksikään sijaisperhe ei halunnut ottaa heitä vastaan. Lopulta pojat palasivat omaan kotiinsa.

He asuvat molemmat yhä Ruotsissa. 

"Kukaan ei voi ymmärtää"

Kevinin tapaus on yksi 90-luvun kuohuttavimmista rikostapauksista, ja sen jälkeen maassa nousi paljon keskustelua muun muassa lasten kohtelusta tutkinnan aikana. 

Lähes kahden vuosikymmenen kuluttua selvisi, että hyvin nuoria epäiltyjä oli kuulusteltu ilman vanhempia, tilaisuudet olivat hyvin pitkiä eikä virallista tunnustusta oltu koskaan saatu. Tapaus avattiin uudelleen.

Veljekset sanoivat SVT:n dokumenttiohjelmassa, etteivät muista päivästä mitään, mutta eivät usko surmanneensa leikkikaveriaan. He kertovat ohjelmassa siitä, millaista on ollut kasvaa aikuiseksi lapsenmurhaajan leiman kanssa. 

– Kukaan maailmassa ei voi ymmärtää, mitä olemme käyneet läpi, mitä olemme tunteneet ja kuinka kamalaa se on ollut, Robin Dalén, nuorempi veljeksistä sanoo. 

Myös toisen veljen koko nimi Christian Karlsson on kerrottu julkisuuteen. Myös hän on ollut huojetunut siitä, että tapausta alettiin tutkia uudelleen. 

Uusien todisteiden valossa viranomaiset ovat päätelleet, että Kevin sai todennäköisesti surmansa onnettomuudessa, joka tapahtui kesken rantaleikkien.

Kevinin isä ystävystyi veljesten kanssa

Kuinka oman lapsen hirvittävästä kuolemasta ja sen vuosikymmeniä vellovasta käsittelystä oikeudessa ja mediassa voi selvitä? Kevin-pojan isä Patrik Skog kertoo TV4:n tuoreessa haastattelussa ystävystyneensä Robinin ja Christianin kanssa. 

Miehet ovat käyneet yhdessä Kevinin haudalla. 

– Mietin vuosien ajan, että haluaisin tavata Kevinin vanhemmat, sanoo Christian Karlsson. 

Vapauttavan päätöksen jälkeen päätös yhteydenotosta oli helpompi tehdä kuin epäiltynä tekijänä. 

Kevinin isä Patrik Skog sanoo, että ensimmäinen tapaaminen poikien kanssa oli hieno - he puhuivat tapahtuneesta ja tunteistaan ja peloistaan. Nyt kolmikon välille on kehittynyt lämmin ystävyys.

He suunnittelevat aloittavansa yhdessä rahaston Kevinin muiston kunniaksi. Mukana ovat niin Kevinin kuin epäilyistä vapautettujen poikien vanhemmat. 

20 vuoden ajan he luulivat, että kyseessä oli käsittämätön henkirikos. Nyt he surevat tapahtunutta yhdessä. 

Lähteet: TV4, the Independent

Lue myös:

    Uusimmat