Cheerleader -efekti saa ihmiset kaunistumaan ryhmissä
Kalifornian yliopiston tutkimuksessa todettiin ihmisten näyttävän viehättävämmiltä silloin, kun he ovat yhdessä muiden kanssa. Arvaatko miksi?
Psychological Science -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ryhmissä olevat ihmiset saattavat näyttää silmiimme viehättävämmiltä. Selitys piilee siinä, että alitajuisesti ryhmässä kaikki kasvot tasoittuvat silmissämme samankaltaisiksi. Ryhmä siis hämää piiloon epäviehättävinä pidettyjä piirteitä.
Tiedemiehet Drew Walker ja Edward Vul testasivat tätä myös cheerleader -efektinä tunnettua teoriaa näyttämällä yli 130 opiskelijalle 100 ihmisen kuvia ja pyytämällä osallistujia arvioimaan kuvissa esiintyvien ihmisten viehättävyyttä. Joissain kuvissa samat kasvot olivat yksin, joissain taas ryhmässä muutaman muun ihmisen kanssa.
Sekä miesten että naisten arvioitiin olevan hieman viehättävämpiä ryhmäotoksissa kuin yksin. Ryhmän koolla ei ollut juuri merkitystä.
–Tavallisen näköiset kasvot ovat viehättävämpiä, sillä niissä ei ole epäviehättävinä pidettyjä erityispiirteitä. Kauniit ihmiset ovat toistensa kaltaisia, mutta rumat ovat rumia omalla tavallaan, Walker pohtii.
Ilmiötä on puitu myös Ensisilmäyksellä -sarjassa, jossa naistenmies Barney Stinson vinkkasi naisten vaikuttavan vetävämmiltä ystävättäriensä seurassa.
Lähde PsychologicalScience.org
Uusimmat
-
13:04
Kiekko-Espoo ei niele SM-liigan lisenssipäätöstä – "Toivomme, että tämä ei ole lopullinen"
-
12:57
MM-rallikausi on vedenjakajalla: tämän takia Sardiniassa eletään jo ratkaisun hetkiä – "Sitten se alkaa olla game over"
-
12:50
Tiesitkö tätä pelastusliiveistä? Yksi malli ei sovi kaikille ja osa kaipaa vuosittaista huoltoa
-
12:48
Epäily: Tämän miehen matkaan lähti "huomattavan suuri" saalis Eurassa – muistuttaa Mynämäen mystisten pankkiryöstöjen sarjaa
-
12:45
FT: EU:ssa valmistellaan kymmenien miljardien lisärahoitusta Ukrainalle – MTV seuraa sotaa
-
12:41
Avaako uusi laki viimein Nato-solmun? Ruotsi tiukentaa suhtautumistaan terroristijärjestöihin
-
12:39
SM-liiga kokonaan säppiin – Kiekko-Espoon ja Jokereiden haaveille takapakkia
-
12:29
Poliisisaattueita, liikennekatkoksia ja tilapäinen lentorajoitusalue – näin Blinkenin vierailu näkyy Helsingissä
-
12:28
Tutkijan mukaan Moskovan drone-iskujen takana on Ukraina: "Venäjällä ei ole mitään intressejä nöyryttää itseään"
-
12:27
Euroalueen inflaatiovauhti kääntyi jälleen laskuun
-
12:23
Tätä ei voi katsoa hymyilemättä! Maajussitar vie puolisoehdokkaansa kuumaan lähteeseen – tältä parin hilpeät treffit näyttivät
-
11:32
Bidenia kopeloinnista syyttänyt nainen loikkasi Venäjälle: "Moskovassa tunsin oloni erittäin pitkästä aikaa turvalliseksi"
-
11:27
Helsingin poliisin videolle tallentui hetki, jolloin Mustang-kuski tajusi, että teoilla on seurauksensa
-
11:20
Esapekka Lappi lähtee riskillä MM-ralliin – rengasvalmistaja heitti vielä oman mausteensa soppaan: "Sehän on tosi hyvä idea"
-
11:04
Kova ratkaisu: Susijengin huippulupaus jättäytyy pois NBA-draftista
-
11:00
Kesäterassi tulee taas – hän on ohjelman uusi juontaja!
-
10:55
Hunks-Jucci sai sairaalassa järkyttäviä uutisia – sitten lääkäri lausui uskomattomat sanat: "Aloin vain itkeä"
-
10:54
Autoilija säästyi Venäjän ohjukselta kuin ihmeen kaupalla Kiovassa – kojelautakamera tallensi tapahtuman
-
10:52
Marko Anttilalta koskettava ele sosiaalisessa mediassa: "Kiitollinen – nyt oon yksi teistä"
-
10:48
Uusi tieto Porin lapsikaappauksesta: Poliisilla kolmaskin epäilty
-
Lataa lisää