Cecilian poika Noa kuoli kaksivuotiaana infektion aiheuttamaan aivotulehdukseen. Ei ole kulunut päivääkään, ettei Cecilia olisi ajatellut rakkaan lapsensa äkillistä poismenoa.
Seinäjokelainen Cecilia Brandt, 19, on äiti ja bloggaaja. Cecilia kirjoittaa Cecilia Linnea -blogia, joka kertoo hänen perheensä arjesta. Cecilian elämä muuttui kertaheitolla vuosi sitten, kun hänen pienen poikansa sydän pysähtyi.
Noa meni nukkumaan eikä enää hengittänyt
Lokakuussa 2018 oli aivan tavallinen arki-ilta.
Cecilia ja hänen kaksivuotias poikansa Noa viettivät iltaa kotona. Iltatouhujen jälkeen Noa meni nukkumaan.
Cecilia meni jokailtaiseen tapaansa katsomaan lastaan ennen kuin meni itse sänkyyn. Cecilia huomasi heti, että kaikki ei ollut nyt kunnossa. Noa ei hengittänyt.
"30.10.2018 yöllä Noan sydän pysähtyi. Löysin hänet elottomana hänen omasta sängystä ja aloitin elvytyksen, elvytystä jatkoi ensihoito ja se kesti yhteensä 25 minuuttia"
- Ote Cecilian blogista
Cecilia soitti hätäkeskukseen, ja häntä ohjeistettiin puhelimessa elvyttämään Noaa. Pelastushenkilökunta saapui paikan päälle, ja myös he elvyttivät poikaa 15 minuuttia. Lopulta Noan sydän alkoi lyödä.
Noa kiidätettiin kiireesti Seinäjoen sairaalaan, eikä kukaan vielä tiennyt, miksi pienen lapsen sydän oli pysähtynyt. Noalle tehtiin paljon tutkimuksia, ja hänet jäähdytettiin 34 asteeseen. Noa siirettiin Tampereen yliopistolliseen sairaalan.
Seuraavat 36 tuntia Noa pidettiin lääkeunessa jäähdytettynä, etteivät aivot vaurioituisi. Noa oli kuitenkin saanut laajan, vakavan aivovaurion. Poika ei testeissä kuullut, reagoinut tai aistinut mitään. Cecilialle alkoi valjeta, ettei Noa selviä hengissä.
”Odotin, että Noa tulee takaisin kotiin”
Cecilian elämä muuttui täysin. Kuluva vuosi tuli olemaan tuskaa, surua ja selviytymistä menetyksestä.
"1.11.2018 Noa todettiin aivokuolleeksi, hengityskone oli ainoa, joka piti häntä elossa. Se sammutettiin ja Noa päästettiin pois kärsimyksestä, kivusta ja tiedottomasta tilasta "
- Ote Cecilian blogista
– En tajunnut paljon mitään seuraaviin kuukausiin. Tietenkin sitä vain oletti, että Noa on hoidossa. Odotin vain, että Noa tulisi takaisin kotiin. En tiennyt mistään mitään, koska olin niin sokissa, Cecilia kertoo MTV Uutisille.
Poikansa poismenon jälkeen Cecilia kertoo kulkeneensa täysin sumussa. Kun kuolinsyy ei ollut vielä selvillä, Cecilia syytti itseään kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut.
Vasta vuoden 2019 tammikuussa Cecilia sai viimein tietää, mihin Noa kuoli. Koska Noan sydän oli pysähtynyt kotona, meni kuolinsyyn selvittäminen oikeuslääketieteelliseen ruumiinavaukseen asti.
– Noan kuolinsyy oli infektioperäinen aivotulehdus. Taustalla oli jokin virus, jonka alkuperää ei pystytty enää selvittämään, Cecilia kertoo.
– Kun viimein sain tietää kuolinsyyn, koen että pystyin aloittamaan asian käsittelyn. Oli helpompi ajatella, kun oli joku selkeä syy sille, mistä kaikki johtui.
Cecilia kertoo, että suruprosessi on ollut pitkä ja kivinen. Vaikka menetys ei koskaan katoa, Cecilia pystyi aloittamaan surun käsittelemisen kuolinsyyn selviämisen jälkeen.
– Ensin syytin itseäni kaikesta, mitä tapahtui. Sitten kun se meni ohi, tajusin todellisuuden: minun lapseni on kuollut.
Cecilian mukaan suru muuttaa muotoaan, ja hän elää päivän kerrallaan. Cecilia sai paljon tukea perheeltään ja kävi psykologin luona juttelemassa.
– Perhe oli suurena tukena, varsinkin omat vanhempani ja siskoni.
Ceciliaa auttaa myös se, että Noan poismeno oli hyvin rauhallinen ja kaunis hetki. Enää pienen ei tarvinnut kärsiä.
”Sitten kun mä meen, niin äiti älä ole surullinen”
Cecilia kertoo, että Noa oli rauhallinen, kohtelias ja hyvin empaattinen lapsi. Noa oli myös rekkapoika, joka tiesi jokaisen automerkin ja tunnisti jopa sakkorenkaat autosta.
– Ennen kuin Noa oli yhtä vuottakaan, hän osasi sanoa ”Scania”.
Noa puhui valtavan hyvin ikäisekseen. Cecilian mukaan Noan kanssa pystyi keskustelemaan asioista, joita lapsen ei kuuluisi välttämättä edes ymmärtää.
Cecilialla ja Noalla on loputtomasti kauniita muistoja, mutta yksi mieleenpainuvimmista hetkistä tapahtui Noan isän äidinäidin hautajaisten päivänä.
– Olimme hautajaisissa muutamaa päivää ennen kuin Noan sydän pysähtyi. Myöhemmin illalla olimme pihalla, ja taivaalla oli tähtiä. Noa sanoi minulle, että "Mä menen kattomaan mummaa tähtiin yksin. Sitten kun mä menen, niin äiti älä ole surullinen".
Noan lauseet auttoivat Ceciliaa pahimpina hetkinä. Noa olisi toivonut äitinsä olevan onnellinen.
– Vasta sairaalassa muistin Noan sanat: "Sitten kun mä menen, älä ole surullinen". Noalla oli käsitys, että kun ihminen kuolee, ihmisestä tulee tähti taivaalle.
Noan kuolemasta on nyt kulunut vuosi. Cecilia kertoo, että hän ei muista paljoa tästä kuluneesta vuodesta, mutta on aloittanut työt henkilökohtaisena avustajana ja etenee rauhallisesti.
– Joku päivä tulee se päivä, kun huomaa, että itse on edelleen elossa, vaikka lapsi on kuollut, Cecilia uskoo.
Cecialia kertoo vaikeista hetkistä, jolloin ei jaksa mitään ja tuntuu ettei voi edes hengittää. Kuitenkin ne hetket myös menevät ohi, ja jonain päivänä pystyy jatkamaan elämäänsä.
– Kun vuosipäivä tuli, se oli todella vaikeaa. Kun se päivä meni ohi, minusta tuntui, että pystyn jälleen hengittämään.
Cecilia on yhä pienen pojan äiti, vaikka Noa on nyt tähti taivaalla.