Burleski sopii aikuiselle naiselle – katso kuumat kuvat!

Burleskitaiteilija ja -opettaja Petra Innanen rohkaisee ihmisiä mukaan burleskitunneille. Jos esiintyminen ei kiinnosta, burleskia voi harrastaa myös puhtaasti liikunnan ilosta.

Petra Innanen, joka burleskin parissa tunnetaan paremmin nimellä Bettie Blackheart, opettaa burleskia kaikenikäisille. Esiintymiseen tähtäävän burleskin lisäksi Suomessa on voinut jo vuoden ajan harrastaa burleskia myös ryhmäliikunnan muodossa. Liikunnallista burleskin muotoa kutsutaan burleskitanssiksi.

– Burleskitanssia voi harrastaa vain liikunnan ilosta. Tunneille tullaan liikuntavaatteissa, ja mukaan voivat tulla kaikenikäiset ihmiset. Tanssitaustaa ei tarvitse olla, sillä kurssilla aloitetaan alkeista.

Tunneilla käy Innasen mukaan harrastajia aina 18-vuotiaista 70-vuotiaisiin.

– Nykyburleskin hienous on se, että se menee ikäraja-aitojen yli. On hauskaa, että tunneille tulee naisia kaikista ikäluokista. Itsekin olen yli 40-vuotias. Sekin saattaa helpottaa kynnystä tulla mukaan, kun opettaja ei ole parikymppinen huippu-urheilija, Innanen pohtii.

Maailmalla Innanen kertoo olevan jopa yli 80-vuotiaita burleskitaiteilijoita, jotka ovat aloittaneet uransa 50-luvulla. Suomessa ammattiesiintyjät ovat yleensä nuorempia, mutta yleisössä voi olla mukana myös vanhempaa väkeä.

– Ilahtuneena katson, kuinka esityksiäkin tulevat katsomaan niin 18-vuotiaat kuin yli 90-vuotiaat rouvat, jotka ovat käyneet 50-luvulla Moulin Rougessa katsomassa esityksiä.

"Kuppikoko tuntui kasvaneen kahdella"

Burleskitanssi kohottaa kuntoa ja parantaa kehonhallintaa, mutta antaa myös henkistä hyvää oloa.

– Olen saanut palautetta, että ihmiset ovat oppineet iloitsemaan naiseudestaan ja tuntemaan kehoaan paremmin. Sain juuri viestin, jossa eräs nainen kertoi, että hänestä tuntui kuin kuppikoko olisi kasvanut kahdella harrastuksen aloitettuaan.

Harrastus voi yhdistää myös samanhenkisiä ihmisiä.

– Toisinaan ihmiset ystävystyvät ja alkavat yhdessä pukeutua ja käydä katsomassa esityksiä. Yhtäkkiä onkin sitten perustettu hiuskoristeiden askarteluklubi ja kaikkea kiiltävää metsästetään askartelukaupoista.

Burleskitanssin lisäksi Innanen vetää burleskitaiteen intensiivikursseja. Niissä opetellaan pukeutumista, lavamaskeerausta ja kaikkea esiintymiseen liittyvää aina musiikin valinnasta esiintymisasun rakentamiseen.

– Esiintymiseen tähtäävillä intensiivitunneilla on mukana enemmän ilmaisua ja improvisaatiota. Mutta molemmilla, sekä liikunnallisilla ja että esiintymiseen tähtäävillä tunneilla, koko keho otetaan haltuun ja ilmeitä ja eleitä harjoitellaan. Näitä oppeja voi hyödyntää lavalla, mutta myös arjessa ja miksei kotibuduaarissakin.

Studio55.fi/Tuuli Lindgren


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat