Bottas: Toivottavasti päästään ajamaan

Valtteri Bottaksella olisi hyvät lähtökohdat Japanin GP:hen, joten suomalainen tietysti toivoo, ettei rankkasade vesitä sunnuntain kilpailua.

Sääennusteiden mukaan Suzukassa sataa sunnuntaina sataprosenttisella varmuudella, joten kyse on siitä, onko sade liian rankkaa F1-kisan viemiseksi läpi.

- Ennuste on, että aika kovaa sataa, mutta toivottavasti pystyy ajamaan. Minä uskon, että sateellakin me varmasti voidaan ottaa täältä hyvät pisteet. Jokainen piste on tärkeä ja muutenkin näille fanaattisille japanilaisille faneille olisi kiva, jos pääsisi ajamaan, Bottas sanoi MTV Sportin tv-haastattelussa.

Aika-ajo ajettiin kuivassa kelissä. Bottas ylsi siinä kolmanneksi.

- Q3:ssa kun rata oli parhaimmillaan, osui viikonlopun paras kierros. Koko aika-ajo meni puhtaasti. Sieltä sun täältä löytyi kierrosaikaa eri mutkista. Lopputulos oli maksimi meidän osaltamme. Toisesta rivistä kisaan kummallakin autollamme. Se on ihan hyvä lähtökohta, Bottas iloitsi.

Lue myös:

    Uusimmat