F1-sarjassa jälleen yksi kisaperuutus

Lokakuulle suunniteltu Singaporen GP on peruttu F1-kalenterista koronapandemian aiheuttaman epävarmuuden takia.

Myös viime kaudella väliin jäänyt osakilpailu oli tarkoitus ajaa Singaporen kaduilla 3. lokakuuta. Kaupunkivaltiossa on voimassa erittäin tiukan maahantulorajoitukset, joten kisan järjestäminen näytti jo tässä vaiheessa mahdottomalta. Kaupunkitapahtuman järjestäminen ilman faneja ei tullut Singaporessa kysymykseen.

Singapore oli alun perin tarkoitus ajaa kolmen kisaviikonlopun putkessa Venäjän ja Japanin kisojen välissä. Peruutuksesta uutisoi ensimmäisenä BBC. Järjestäjät tiedottivat asiasta lopulta perjantai-iltana.

Motorsport.comin saamien tietojen mukaan sarjan kaupallisten oikeuksien haltijalla on jo mietittynä useita vaihtoehtoja korvaavaksi kisajärjestäjäksi.

Esimerkiksi Turkki ja Kiina, joiden omat kisat peruttiin jo aiemmin tänä vuonna, ovat ehdolla järjestämään kisan syksyllä. Myös toinen Yhdysvaltain GP lokakuun lopun Austinin kisan lisäksi on mahdollinen. Tältä kaudelta on jo peruttu Kanadan GP. Australian osakilpailu siirrettiin puolestaan loppuvuoteen.

F1-sarjaa on ajettu koronapandemian aikana vain Euroopan ja Lähi-idän alueella. Syksyyn on suunnitteilla useita kaukokisoja Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan sekä Aasiaan, mikä lisää epävarmuutta 23 kisan kalenterin onnistumiseen.

Juttua päivitetty klo 19.16: Singaporen GP:n järjestäjät tiedottivat peruutuksesta.

Lue myös:

    Uusimmat