Tässä ohjeet seuraavaa tutkimustanne varten.

Tehtävänne on viedä rotat yksi kerrallaan tehtäväalueelle suorittamaan agility-rataa. Rotat aloittavat radan vihreästä päästä. Rotan ainoana tehtävänä on kulkea rataa pitkin ja hakea juusto. Rotta voi lopettaa milloin tahansa sanomalla stop. Suorittaja ei saa poistua radalta ennen kuin lopettaa. Teidän tulee kertoa nämä ohjeet tehtävää aloittavalle rotalle.

Suorituksessa on rottien kannalta yksi ongelma; juuston saavuttaminen on mahdotonta. Aina kun rotta on saamassa maistuvan palkintonsa, tutkijat siirtävät sen radan toiseen päähän. Näin ollen rotan on palattava rataa takaisin saadakseen juuston. Ja jälleen, kun hän pääsee kohteeseensa, tutkija siirtää juuston. Tämä jatkuu kunnes suorittava jyrsijä lopettaa, tai on kulunut 60 minuuttia. Big Brother ilmoittaa, kun aika loppuu.

Terävät tutkijan mielenne ovatkin varmasti jo kalkuloineet, että kyse ei ole juuston saavuttamisesta tai rottien ketteryydestä. Kokeessa mitataan, kuinka kauan koe-eläimenne jaksavat jatkaa radalla. Tätä rottien ei tule tietää. Teidän tehtävänänne tiedemiehinä ja -naisina on arvioida, ketkä rotista luovuttavat ennen kuin määräaika on umpeutunut. Ette saa millään tavalla manipuloida suoritusta tai vaikuttaa siihen, kuinka pitkään rotat jatkavat.

Kirjoittakaa nyt liitutaulullenne nimien perään selkeästi joko + mikäli oletatte hänen jatkavan, tai - jos epäilette asukkaan lopettavan ennen ajan päättymistä. Parhaan hypoteesinne mukaan. Teidän on arvattava oikein vähintään 5 suoritusta. Muussa tapauksessa rotat voittavat. Liitutaulua ei saa siirtää.

Teidän tehtävänänne on myös siirrellä rottia. Haette heitä yksi kerrallaan talosta tehtäväalueelle. Kun suorittaja on lopettanut, siirrätte hänet alueella olevaan häkkiin. Mikäli he haluavat tehtäväalueen päiväkirjahuoneeseen tai vessaan, he nostavat kätensä, ja joku tutkijoista johdattaa heidät tehtäväalueella, odottaa oven takana ja vie jälleen takaisin. Päiväkirjahuoneen oven takana ei kuitenkaan saa yrittää kuunnella huoneen puheita. Saatte valita suorittajien järjestyksen.

Kun kaikki rotat ovat käyneet radan läpi, asukkaat poistuvat tehtäväalueelta Big Brotherin ilmoituksella. Rotat Kellarin puolelle ja tutkijat Kartanoon.

Terveisin,

Big Brother

Artikkelia muokattu 19.9.2014 klo klo 18.41: Liitutaulun merkit plus ja miinus selvennetty.

Tuoreimmat aiheesta

Big Brother