Autovalmistajilla kinkkinen tilanne: Kukaan ei tiedä, millaista ääntä sähköautojen tulisi pitää

Valmistajat yrittävät kuumeisesti keksiä ratkaisua sähköautoihin liittyvään ääniongelmaan.

Moottoriäänien puute on syy, miksi monet autofanaatikot eivät tule lähtemään mukaan sähköautovillitykseen vielä pitkiin aikoihin. Vaikka sähköautoista saatava teho ja kiihtyvyys jättävät monet superautotkin kakkoseksi, ei se kaikkien kohdalla riitä.

Asiassa on myös liikenneturvallisuuden kannalta merkittävä näkökulma. Äänettömästi lipuva sähköauto ei kiinnitä esimerkiksi jalankulkijan huomiota samalla tavalla kuin, no, autolta kuulostava auto.

Useissa maissa ryhdytään pian vaatimaan, että sähköautojenkin on pidettävä ääntä. Yksi asian kanssa kamppaileva valmistaja on BMW, joka kertoo, että laboratoriotestaukset ovat jo käynnissä, vaikka talon sisälläkään ei olla päästy asiasta vielä täyteen yhteisymmärrykseen. Saksalaisvalmistajan voimansiirtokonseptien johtaja Andres Wilde kertoi CarAdvicelle, että heiltä on lupa odottaa jonkinlaisia esimerkkejä jo lähitulevaisuudessa.

Yksi vaihtoehto on niin BMW:n kuin monen muunkin valmistajan polttomoottoriautoista tuttu äänen keinotekoinen vahvistaminen. Autojen pakosarjaan on muun muassa asennettu mikrofoneja, joiden avulla auton ääni saadaan paremmin kuljettajan korviin. 

Sähköautojen kohdalla ääntä kuitenkin haluttaisiin tuottaa mahdollisimman vähän sisälle ja riittävästi ulos. Vaikka sähkömoottori saattaakin kuulostaa täysin äänettömältä, pitävät monet kuitenkin hiljaista huminaa, jota voisi olla mahdollista vahvistaa samanlaisen mikrofoniratkaisun avulla.

***

Onko tässä maailman kaunein sähköauto? 2:04

Lue myös:

    Uusimmat