Auto-onnettomuuteen joutunut muusikko nauroi hulluna ja pisti sikariksi – Sietämättömät kivut veivät vuosia
Auto-onnettomuus vei Karin vuosiksi pois musiikki- ja muista kuvioista. Kuvituskuva. Kuvan auto ja henkilö eivät liity juttuun.Colourbox.com
Julkaistu 21.02.2013 13:00(Päivitetty 21.02.2013 14:18)
Parikymmentä vuotta sitten lauluntekijä Kari Kuuva joutui auto-onnettomuuteen. Ilmalentojen jälkeen turvavöissä ylösalaisin roikkuessaan Kari nauroi shokissa hullun naurua ja sytytti sikarin. Kivut olivat sietämättömät monta vuotta eteenpäin. Vasta nyt hän on palannut laulamaan vereslihalla tekemiään kappaleita.
Jossain Pihtiputaan lähimaastossa joulukuussa 1991 Kari Kuuva menetti Opel Kadettinsa hallinnan. Auto syöksyi mustalta jäältä ojanpenkkaan, josta se kimposi kahteen yli 20 metrin ilmalentoon.
– Huomasin, että auto lentää ilmeisen korkealla hirveän lujaa ja minä olen siellä ylösalaisin. Sitten auto pomppasi jostain ja lensi taas. Siinä tuli aika rauhallinen olo. Muistan ajatelleeni, että kohta valot sammuu ja kuolen – tästä ei voi selvitä. Aika hidastui selvästi, Kari kertoo.
Kun ryminä loppui, mitään ei tapahtunutkaan.
Kuvituskuva.Colourbox.com
– Roikuin turvavöissä ylösalaisin kuin puusta riippumaan jäänyt toisen maailmansodan lentäjä. Jalat eivät oikein tuntuneet toimivan.
Hiljaisuuden keskellä kasettisoittimessa soi edelleen Karin uusin levy, jota hän oli kuunnellut matkalla opetellakseen sanat ulkoa. Kappale, joka kaiuttimista kuului, oli Minä ja mun hattuni.
– Siinä lauletaan: se hattu kanssain ojat sekä penkat on joutunut pyörimään. Kun tämä tuli tuutista räminän loputtua, minua rupesi naurattamaan. Se oli sellaista hengissä selvinneen hullun naurua.
Sytytti sikarin
Naurukohtauksesta selvittyään Kari rupesi kahmimaan pikkusikareita auton katosta, joka sillä hetkellä sijaitsi hänen alapuolellaan.
– Minun teki mieli tupakkaa. Sytytin sikarin, vaikka bensiini haisi. Olisin voinut räjähtää, mutta en siinä shokissa ymmärtänyt sitä.
Sairaalassa Karille tehtiin väärä diagnoosi.
– Lääkäri ei huomannut, että keskimmäinen selkänikamani oli murtunut. Minua ohjeistettiin kävelemään, minkä seurauksena nikama jauhautui täysin tuusannuuskaksi.
– Aikaisemmin olisin joutunut vamman seurauksena pyörätuoliin, mutta uuden ja ainutlaatuisen leikkauksen ansiosta pääsin aloittamaan toipumisen. Kuin ihmeen kaupalla opin kävelemään uudestaan.
Kari Kuuva vuonna 1997.Päivi Peltonen/Str/Lehtikuva
Uusia lauluja sydänverellä
Toipuminen onnettomuudesta kesti lähes koko 1990-luvun.
– Kivut olivat täysin sietämättömiä. Ne alkoivat helpottaa vasta vuonna 1996. Siihen asti jouduin syömään niin voimakkaita kipulääkkeitä, että olin aika lailla poissa niin musiikki- kuin muistakin kuvioista.
– Lisäksi erosin vaimostani ja löysin yllättäen nuoruuden rakastettuni, jonka kanssa menin naimisiin, Kari kertoo.
Kun kivut ja liikkuminen 2000-luvulla helpottuivat entisestään, elämä sai uuden suunnan.
– Aloimme taas matkustella vaimoni kanssa. Luovuuskin rupesi palaamaan. Lauluja syntyi entiseen malliin, tosin ehkä vähän erilaisia lauluja. Niistä riittää varmasti kolmelle–neljälle levylle.
– Koska kappaleet ovat niin omakohtaisia, en ole niitä muille edes tarjonnut. Jos teen lauluja sydänverellä, on rehellisintä, että itse myös laulan ne.
Oikeista nimistä tulisi skandaali
Uusin albumi – nimeltään Kari Kuuva – julkaistiin tammikuussa.
– Levy on saanut aika paljon huomiota ja hyviä arvosteluja. Haluan ehdottomasti tehdä vielä seuraavankin, ja nimenomaan itseni näköistä kantrahtavaa musiikkia. Se ei tarkoita vain murheellisten erolaulujen laulamista, vaan liikkumista niin folkin, bluesin kuin rokin maastoissakin.
– Värikkään elämäni takia jonkinlaiset muistelmat kummittelevat myös mielessä. Mieleni tekisi kirjoittaa vaikka todenmukainen aikalaisromaani – jos alkaisin kertoa kaikesta kokemastani oikeilla nimillä, se olisi pelkkää skandaalia, Kari sanoo.
