Viime vuoden helmikuussa taiteilija Johanna Oras putosi syvään kuiluun. Mikään ei innostanut, ei edes rakkaan Nizzan maisemat. Hän ymmärsi, että burn out oli lähellä.
Yhtäkkiä kevään mittaan teoksiin alkoi tulla syvän sinisen kautta lilan eri sävyjä. Johanna Oras oli aina inhonnut lilaa, mutta nyt lilan eri sävyjen sekoittaminen paletilla tuntui äärettömän hyvältä. Myöhemmin hän ymmärsi, että alitajunta tuotti värejä, jotka olivat parantavia; lilaa pidetään sellaisena, se on myös liturginen ja hengellinen väri.
– Maalaan joka kesä itsestäni omakuvan, se on sisäinen, ei ulkoinen omakuva, ja viime keväänä siitä lähti teosteni sininen kausi.
Uupumus oli monen tekijän summa. Oras on aina tehnyt paljon töitä ja ”sanonut kaikkiin pyyntöihin aina kyllä juu”, mutta nyt korttitalo uhkasi sortua. Vuotta aiemmin tytär Olivia oli viety päihdehoitoon, kun addiktio oli selvinnyt vanhemmille. Samoihin aikoihin aviopuoliso Reijo Oraksella todettiin parantumaton sairaus, keuhkofibroosi.
– Ajattelin, että nyt se (uupumus) sitten tuli, että tätä olen pelännyt. Se oli todella pelottavaa. Ei ollut inspiraatiota, tai ideat olivat kyllä päässä, mutta olin täysin lamaantunut.
Kaikki apu vastaan
Reijo Oras on pariskunnasta se, joka muistuttelee vaimoaan ottamaan vähän rauhallisemmin. Niin hän oli viime keväänäkin muistutellut, mutta taiteilijavaimoa ei niin vain käsketä. Johanna kuitenkin kertoo saaneensa alkavasta burn outistaan niskalenkin.
– Otin kesän vähän rauhallisemmin ja koko syksyn otin kaiken mahdollisen avun vastaan energiahoidoista terapiaan ja hierontaan. Lisäksi osallistuin Farmi-ohjelman kuvauksiin, mistä tuli hyvä tauko ja jotain ihan muuta ajateltavaa.
Sivulauseessa hän mainitsee, että yksi syy uupumiseen oli puolison sairastuminen.
– Syytän heti häntä, hänen syy se loppuviimeksi oli, Johanna sanoo ja nauraa päälle.
Huumori ja piikittely kukkivat pariskunnan väleissä.
– Reijo, joka on valtava inspiraation suihkulähde, niin se sama Reijo sitten pilasi ne, herranjumala, kyllä se Reijo osaa, Reijo itse veistelee päälle.
Olivia-tyttären päihdeaddiktio paljastui
Parisuhteen yksi liima on juuri musta huumori ja sarkasmi, toinen on yhteinen työ – joka oikeastaan on elämäntapa – ja kolmas valtava rakkaus. Nämä ovat pitäneet heidät yhdessä läpi vaikeidenkin aikojen.
Suhdetta koeteltiin, kun nyt 26-vuotiaan Olivia-tyttären käytöksessä alkoi olla erikoisia puolia. Päihdeaddiktio paljastui äiti-Johannalle paljon aiemmin, sillä Reijo-isä uskoi loppuun asti hyvään.
– Se oli itselleni aivan järkyttävää, en meinannut millään uskoa. Olen tuntenut hänet 53-senttisestä asti, ja yhdessä on kasvettu. Itse olen absolutisti ja Johanna juo lasin samppanjaa silloin tällöin, eikä meillä ollut ollut pahoja riitojakaan. Yleensä aina kotia lopulta syytetään. Se (päihdeaddiktio) tuntui aivan käsittämättömältä.
Muutama vuosi sitten Johanna sai tyttärensä vietyä päihdehoitoon. Siellä järjestettiin myös läheisille viikonloppu, jossa heti ensimmäisenä käsiteltiin syyllisyyden tunnetta; addiktio ei ole kenenkään syy.
– Minä en ollut muuta tehnytkään kuin hakenut itsestäni syytä ja vikaa. Kävin läpi lapsuutta ja nuoruutta, Nizzaan muuttoa ja Nizzasta poismuuttoa. Perhedynamiikkaa. Missä on se syy, että lapsi sairastuu päihderiippuvuuteen? Johanna kertoo.
Reijo kertoo, että syyttelyn lomassa oli myös selvempiä hetkiä.
– Yhdessä todettiin, että aika paljon on tehty myös oikein, että eikö sillä ole mitään painoarvoa?
Johannan mukaan Olivia on itse halunnut kertoa aiheesta julkisuudessa poistaakseen siihen liittyvää häpeää. Siksi vanhemmatkin puhuvat siitä. Tällä hetkellä Olivia voi hyvin ja johtaa Johannan perustamaa start-up -yritys Kallarya sekä on mukana perheen taidebisneksessä ja muutamassa muussa yrityksessä. Olivia myös suunnittelee vuoden lopulle hyväntekeväisyysgaalaa, jonka tuotto menee keuhkosairauksien tutkimukseen Reijon keuhkofibroosia ajatellen.
– Luottamus rakentuu askel askeleelta, päivä ja viikko kerrallaan. Se palautuu vielä, mutta sille pitää antaa oma aikansa.
Reijo on menettänyt kaksi lastenlastaan ja tyttärensä
Päihdeongelma ja Reijon vakava sairaus eivät olleet ensimmäisiä suhteen koetinkiviä. Parikymmentä vuotta sitten Reijon lapsenlapsi Aku kuoli kesken päiväkotipäivän, kun pihalla olleet kiipeilytelineen osat kaatuivat leikkimässä olleen lapsen päälle.
– Tuolloin ainoa lohtumme oli, että salama ei osu kahta kertaa samaan paikkaan, Johanna muistelee.
Mutta he olivat valitettavan väärässä. Vuonna 2012 Reijo sai taas puhelinsoiton. Toinen lapsenlapsi Noora oli menehtynyt auto-onnettomuudessa. Lisäksi Akun äiti Anita kuoli sairauteen vuonna 2019.
Reijo ottaa silmälasit päästään ja katsoo pitkään eteensä.
– En ole meinannut näistä päästä yli enkä pääse vieläkään. Pakettiauton ohjaamossa välillä itken itkuja ja käsittelen surua.
Pitkään hän pelkäsi jokaista erikoiseen aikaan tulevaa puhelinsoittoa: Mitä nyt on tapahtunut ja kenelle?
– Kun nämä (lastenlasten kuolemat) tapahtuivat niin outoon aikaan. Anita-tyttäreni vierellä olin ja silittelin poskea, kun hän nukahti.
Vaikka suru kulkee aina mukana, eikä kysymykseen miksi saa koskaan vastausta, ovat he päättäneet silti uskoa hyvään.
– Jollain tavalla me päätimme, että meillä on kuitenkin toisemme. Ei hellitetä, kahden papin edessä luvattiin olla myötä- ja vastamäissä, ja niin ollaan oltu, Reijo sanoo.
24 vuoden ikäero
Reijo oli 46-vuotias taidekauppias, kun tapasi vasta 22-vuotiaan taideopiskelija Johannan. Johanna saapui Reijon galleriaan, ja molemmat iskivät silmänsä toisiinsa heti. Tai no, Johannan mukaan Reijo ei varmasti häntä edes muistanut ensikohtaamisen jälkeen.
Reijo päätti ottaa galleriaan avuksi taideoppilaita. Aluksi vain miehiä, koska ”nuorten naisten pyytäminen olisi ollut irvokasta”. Mutta lopulta Johanna sanoi opiskelukavereilleen:
– Seuraavan kerran, kun Reijo Oras pyytää apulaista, minä menen.
Ja hän meni. Aluksi ajatuksena oli vain hurmata taidekauppias, jotta saisi taidetta esille hänen galleriaansa. Loppu kuitenkin on historiaa, ja pariskunta on pitänyt yhtä jo yli 30 vuotta.
Lue myös: Johanna Oras iski silmänsä vanhempaan taidekauppiaaseen Reijoon – "Otin kaikki naiselliset konstit käyttööni"
24 vuoden ikäero on ollut Reijolle kovempi pala kuin Johannalle.
Hänen lapsensa ovat suunnilleen saman ikäisiä kuin Johanna. Pojat suhtautuivat isän uuteen suhteeseen aluksi paremmin kuin tytöt.
– Nuorin tytär sanoi, että iskä heittää sinut pian pois kuin märän tiskirätin!
Kun he sitten menivät naimisiin ja alkoivat odottaa Olivia-tytärtä, oli poikien vuoro kauhistua – tyttöjen mielestä käänne oli tuolloin pelkästään luonnollinen.
– Halusin aina suurperheen, sanoinkin Reijolle, että haluan neljä lasta.
– Meinasin silloin hypätä autosta vauhdissa pois, Reijo nauraa.
Parisuhde vaatii kuitenkin kompromisseja, ja Reijolla oli neljä lasta entuudestaan. Yhteinen Olivia-tytär syntyi vuonna 1998.
Kukkamaalari – ironinen kutsumanimi
Etelä-Ranska ja siellä Cagnes-sur-Mer on pariskunnalle tärkeä paikka. Sinne he muuttivat täyspäiväisesti, kun Olivia meni ensimmäiselle luokalle.
Olivia kävi kansainvälistä koulua Nizzassa aina peruskoulun loppuun saakka, mutta lukion hän halusi suorittaa Suomessa.
Nykyään pariskunta viettää Ranskassa aikaa talvisin, ja palaa kesäksi Punkaharjulle pitämään näyttelyä.
Tämän kesän näyttelyn teemana on ”Kukasta kukkaan”.
– Se on vähän ironinenkin, sillä kukkamaalari ei ole kovin ylistävä sana. Kukat ovat maailman sivu olleet aliarvostettuja taiteessa, Johanna sanoo.
Hänelle kukat kuitenkin merkitsevät paljon: Esimerkiksi kalla, joka oli aluksi kukka, on ottanut ihmishahmon aseman hänen teoksissaan.
– Uran aikana on ollut erilaisia kukkakausia, ja menen näitä kaikkia läpi näyttelyssäni: pionit, liljat, kielo, sitten niittykukat ja herkät pienet metsäkukat ja vanamot.
Lue myös: Huomenta Suomessa laitettiin pensselit heilumaan! Tällaista taidetta loidittiin Johanna Oraksen opastuksella
Johanna jurnuttaa, Reijo unohtaa
Aamut alkavat perheessä aikaisin; 6.30 on jo aamukahvi keitettynä ja Reijo ottaa esille muistionsa ja alkaa järjestellä näyttelyn käytännön asioita. Johanna keskittyy maalaamiseen.
– Sairauden myötä on ollut pakko vähän hiljentää tahtia, olen 30 vuotta keittänyt aamukahvit meille, mutta nyt Johanna on ottanut sen paikan. Aion kesällä ottaa sen takaisin, Reijo sanoo miettiessään, miten keuhkofibroosi on vaikuttanut hänen elämäänsä.
Riiteleekö pariskunta koskaan?
Kyllä, he sanovat kuin yhdestä suusta. Reijo leppyy hetkessä eikä sitten edes enää muista, mistä riita alkoikaan.
– Minä jurnutan ja jurnutan, ja Reijo sanoo, että hei, eikö toi jäänyt jo taakse. Sinnikkäästi silti yritän jaksaa jurnuttaa ja kaivaa, Johanna sanoo.
– On vaikea olla vihainen, kun ei muista enää syytä, Reijo puolestaan sanoo.
Vaikka elämä on koetellut pariskuntaa, eivät he myönnä eron olleen koskaan mielessä. Reijo esittelee sormuksensa alla olevaa vahvaa rusketusrajaa.
– Ja hei, tätä voi siteerata. Ei ole koskaan tehnyt mieli erota, mutta monta kertaa on tehnyt mieli tappaa! Johanna sanoo ja nauraa remakasti.