Muusikko Marianne Maans joutui 1990-luvun puolivälissä ripustamaan viulun naulaan ja vetäytymään seitsemäksi kuukaudeksi sairauslomalle. Kovat käsikivut levisivät nopeasti myös niskaan ja hartioihin. Marianne kertoo Studio55.fille, miten hän sai apua ongelmaan.
Marianne Maans muistaa kesän 1995 kiireisenä aikana. Sibelius-Akatemian opiskelijalla oli edessään kakkosviulututkinto, jonka ohjelman tiivis harjoittelu oli alkanut.
Muusikko ei osannut aavistaa, että harjoittelu katkeaisi lyhyeen. Soiton lopetti polttava kipu sormissa ja käsissä.
− En pystynyt enää edes nostamaan paistinpannua. Kun avasin ovea avaimella, se oli yhtä tuskaa. Ei siinä voinut muuta kuin laittaa kaikki seis, Marianne kuvaa.
Oireet pahenivat, vaikka niiden olisi levon ja soittotauon myötä kuulunut rauhoittua. Pienet asiat saattoivat vaikuttaa tilanteeseen akuutisti. Esimerkiksi istuminen elokuvissa pitkään samassa asennossa jumiutti niskan ja toi hälyttävän kivun.
Totaalinen jumitus
Marianne jäi sairauslomalle ja ryhtyi selvittämään, mistä oireissa oli kyse. Tilannetta setvittiin niin fysioterapeutin, kiropraktikon kuin perinteisen lääkärinkin voimin.
− Tiesin, että minulla on hieman skolioosia ja että selkärankani on lapaluiden kohdalla vähän liian suora. Mutta kyseessä on lievä ongelma.
Marianne oli hakenut aiemminkin apua jumittaviin paikkoihin naprapaatin ja fysioterapeutin vastaanotoilta. Nyt tilanne oli kuitenkin huomattavasti pahempi.
− Sekä kiropraktikko että urheiluhieroja tekivät parhaansa, mutta tilanne pysyi ennallaan, ja keinot alkoivat vähitellen loppua.
− Elokuusta huhtikuuhun en pystynyt tekemään mitään. Kuntoutuksessa ollessani ohjelmastani poistettiin ensikokeilujen jälkeen uinnit, pyöräilyt ja muu kuntoilu. Pystyin vain rauhalliseen kävelyyn, muuten lihakset kramppasivat ja puristivat ärtyneitä hermoja, Marianne kertaa.
Käännekohta
Kevääseen mennessä sinnikäs nainen oli tehnyt kaiken, mitä hänelle oli neuvottu. Silti tilanne oli yhä huono.
Sairauslomaa oli takana seitsemän kuukautta, kun Sibelius-Akatemian osastonjohtaja, joka tiesi oppilaansa tilanteesta, kertoi opinahjossa järjestettävästä Alexander-tekniikkakurssista.
Marianne oli heti valmis kokeilemaan hänelle ennalta tuntematonta tekniikkaa. Kurssi koostui luennoista, ryhmäharjoituksista sekä muutamasta yksityisestä ohjauskerrasta. Yksityisohjauksessa opettaja Soile Lahdenperän johdolla Marianne sai tekniikkaan heti myönteisen tuntuman.
− Käytännössä lihakset päästivät jännityksen ja kivut häipyivät. Vihdoin todella löytyi apu, jota en ollut saanut fysioterapiasta tai lääkäreiltä.
− Olin kokeillut lihasrelaksantteja ynnä muita lääkärin ehdottamia lääkkeitä ja myös pitänyt huolen eri ravinneaineiden saannista. Toukokuuhun mennessä olin täysin kyllästynyt lääkkeisiin, koska niistä ei ollut mitään apua. Heitin ne menemään ja olen siitä lähtien ottanut lääkkeitä vain hyvin harkiten.
Paluu työelämään
Marianne hämmästelee yhä, miten nopeasti tilanne kääntyi parempaan päin. Ensimmäinen Alexander-tekniikkatunti ajoittui huhtikuulle. Kesäkuussa muusikko pystyi taas soittamaan.
Samoihin aikoihin hoitava lääkäri väläytti pitkään sairauslomaa viettäneelle potilaalleen eläkepapereita. Marianne kieltäytyi.
Työt jatkuivat freelancerina; aluksi sovitustyönä, jota Marianne pystyi tekemään kotona omaan tahtiinsa.
− Muistan, että tein pieniä hetkiä työtä, lepäsin ja harjoittelin Alexander-tekniikkaa, välillä työn ääressä, välillä peilin edessä. Samalla harjoittelin myös soittamista, jota opettelin tekemään eri tavalla uuden tekniikan avulla.
Vähitellen Mariannelle selvisi, mistä ankarat käsikivut johtuivat. Sairastamisen aikana tutkittiin mahdollista reumaa, fibromyalgiaa ja hermostollista sairautta. Syy olikin yksinkertaisuudessaan se, että muusikon niskat olivat jumissa ja hermot joutuivat kovaan puristukseen.
− Olen oppinut Alexander-tekniikan myötä tuntemaan ja hallitsemaan kehoani paremmin. On hämmästyttävää, että tämäntyyppisiin ongelmiin on niin vaikea löytää apua, Marianne sanoo.
Uusi tapa elää
Alexander-tekniikan opit ovat sittemmin juurtuneet Mariannelle selkärankaan. Muusikko osaa kiinnittää ryhtiin ja koko olemukseensa huomiota ennaltaehkäisevästi.
− Jos huomaan, että lihakset alkavat mennä jumiin, otan Alexander-tekniikan aktiivisempaan käyttöön. Tästä on tullut tapa elää.
Muutos tuntuu yhä 15 vuoden jälkeenkin suurelta. Marianne suosittelee lämpimästi tekniikkaa kaikille.
− Tiedän, että ilman Alexander-tekniikkaa tilanne olisi jatkunut yhä ongelmallisemmaksi. Soile on minun "pelastajani"; paras viulunsoiton opettajani, vaikka hän ei itse edes soita viulua, muusikko sanoo nauraen.
Kuvat: Marianne Maans ja Colourbox.com
Studio55.fi/Jenni Kokkonen